Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Amnesty: Valkoiset pelastettiin ensin, kun islamistit hyökkäsivät Mosambikin Palmaan

Kun islamistitaistelijat hyökkäsivät maaliskuussa Palman kaupunkiin Mosambikissa, paikalta pelastettiin ensin valkoiset, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo. Se perustaa tietonsa 11 hyökkäyksestä selviytyneen mustan ihmisen haastatteluun. Pelastusoperaatiosta vastasi yksityinen palkkasotilasyhtiö, joka evakuoi hotelliin turvaan hakeutuneet ihmiset helikopterillaan.

Islamistitaistelijat valloittivat maaliskuun lopulla Palman kaupungin Cabo Delgadon maakunnassa Mosambikin pohjoisosassa. Kaupunki sijaitsee lähellä maakaasuesiintymää, jonka hyödyntämisessä oli mukana muun muassa ranskalainen öljy-yhtiö Total .

– Valkoiset työntekijät lennätettiin turvaan ennen paikallisia mustia, Amnesty kertoo.

Valkoisia työntekijöitä oli hotellissa evakuointihetkellä parikymmentä. Järjestön mukaan hotellinjohtaja otti jopa kaksi saksanpaimenkoiraansa helikopteriin ennen mustien pelastamista.

Pelastusoperaatiosta vastannut palkkasotilasyhtiö Dyck Advisory Group kiistää Amnestyn syytökset ja sanoo, että "tiedot eivät ole lainkaan tarkkoja".

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.