Arktisen alueen merijää sulaa aiemmin luultua nopeammin

Merijään paksuutta arvioidaan mittaamalla jään korkeus merenpinnasta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Arktisen alueen rannikoiden merijää sulaa jopa kaksi kertaa aiemmin luultua nopeammin, kertoo tuore tutkimus. Brittiläisen University College London -yliopiston tutkimustulos on huolestuttava ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta.

Tulos eroaa aiemmista laskelmista, koska tutkijat käyttivät päivitettyjä lumensyvyyskarttoja.

Merijään paksuutta arvioidaan mittaamalla jään korkeus merenpinnasta. Mittaamisessa pitää kuitenkin ottaa huomioon se, että lumipeite painaa jäätä alaspäin. Tutkijat ovat käyttäneet tähän asti laskelmissaan 20 vuotta vanhaa arktisen alueen lumensyvyyskarttaa, jossa eivät näy ilmastonmuutoksen tuoreimmat vaikutukset.

– Koska merijään muodostuminen on siirtynyt koko ajan myöhemmäksi, lumella on vähemmän aikaa kertyä jään päälle, kertoi tutkimusta yliopistossa johtanut Robbie Mallett.

– Laskelmamme ottavat ensi kertaa huomioon lumikerroksen paksuuden vähenemisen ja antavat ymmärtää, että merijää ohenee nopeammin kuin luulimme.

Tutkimuksen mukaan merijää suli rannikkoalueilla 70–100 prosenttia nopeammin kuin aiemmin on ajateltu.

Uusien tutkimustulosten toivotaan auttavan tulkitsemaan satelliittien tuottamaa tietoa aiempaa paremmin ja kehittämään tarkempia ennustemalleja ilmastonmuutoksesta.

Arktisen alueen jääpeite on kriittinen ilmaston lämpenemisen hillitsemisen kannalta, sillä se estää merta lämmittämästä ilmakehää talvisin ja suojaa merta auringonpaisteelta kesäisin. Viime vuosikymmeninä alue on lämmennyt kolme kertaa maapallon keskiarvoa nopeammin, ja pohjoisten napaseutujen jää on sulanut huolestuttavalla tavalla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka