Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimihenkilöt jäivät saapumatta töihin Valmetilla – huolta alimiehityksestä

Ammattiliitto Pro kertoo, että toimihenkilöt Valmet Automationin toimituskeskuksessa Tampereella jättivät saapumatta töihin torstaina. Mielenilmauksen on määrä jatkua perjantaina.

Pron mukaan syynä on uusi tuotannonohjausjärjestelmä. Henkilöstöllä on huolta jaksamisesta, alimiehityksestä ja huonosta henkilöstöpolitiikasta. Työmäärä on kasvanut kevään aikana, ja ylitöitä ja liukumia on tehty paljon.

Pro kertoo, että kiireen ja kasaantuneen työkuorman keskellä henkilöstö saa lähes päivittäin negatiivista palautetta, kun tilaukset eivät hoidu eteenpäin. Toimihenkilöiden luottamusmiehen Petri Jokirannan mukaan mielenilmauksella henkilöstö haluaa kertoa, ettei voi hyvin ja asioiden tulee muuttua.

– Ongelmia on liikaa eikä niille näy selkeää loppua, Jokiranta sanoo tiedotteessa.