Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tietoliikennepalvelujen katkos iski pankkeihin ja lentoyhtiöihin

Tietoliikennepalvelujen katkos halvaannutti muun muassa suurten pankkien ja lentoyhtiöiden asiakaspalvelua globaalisti torstaina. Vaikka katkos kesti vain noin tunnin, se ehti vihastuttaa kuluttajia, jotka eivät päässeet verkkosivustoille tai mobiilisovelluksiin.

Ongelman syyksi paljastui yhdysvaltalaisen teknologiatoimittajan Akamain järjestelmävika. Pilvipalveluita tuottava yhtiö välittää arviolta 15–30 prosenttia kaikesta internetin tietoliikenteestä.

Pulmasta kärsivät esimerkiksi yhdysvaltalaiset Delta-, United - ja Southwest -lentoyhtiöt. Ongelmia ilmeni myös muun muassa Australiassa Commonwealth Bankissa , joka on maan suurin pörssiyhtiö. Haittaa syntyi niin ikään Australian postipalveluun.

Katkos koettiin ennen liikkeiden aukeamista Suomen aikaa, joten esimerkiksi Australiassa se osui iltapäivään.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.