Kansalaisten luottamus päättäjiin on vahvistunut, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus

Kansalaisten luottamus päättäjiin on tutkimuksen mukaan nyt selvästi vahvempaa kuin se oli keväällä 2017. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Enemmistö suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan ja valtakunnan päättäjiin, ilmenee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Luottamus oman maakunnan ja Euroopan unionin päättäjiin on heikompaa.

Luottamus on vahvistunut tutkimuksen mukaan selvästi keväästä 2017. Voimakkaimmin on kasvanut luottamus valtakunnallisiin päättäjiin.

Kotikunnan päättäjiin luottaa nyt 59 prosenttia kansalaisista, kun neljä vuotta sitten luottamus oli 52-prosenttista. Luottamus valtakunnallisiin päättäjiin on noussut 33 prosentista 51 prosenttiin.

Maakunnallisiin päättäjiin luotti neljä vuotta sitten 31 ja nyt 44 prosenttia vastaajista. Luottamus EU-päättäjiin on kohonnut 25 prosentista 39 prosenttiin.

Puolueista SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien luottamus kohdentuu voimakkaasti valtakunnan tason päätöksentekijöihin – puolueet ovat hallituksessa.

Kokoomuksen tukijat luottavat keskimäärää enemmän päättäjiin kaikilla tasoilla. Kokoomuksen kannattajat arvostavat etenkin kotikunnan päättäjiä. Keskustan kannattajat antavat arvoa oman kotikunnan ja maakunnan päättäjille.

Perussuomalaiset eivät luota minkään tason päättäjiin

Heikointa luottamus on perussuomalaisten keskuudessa. Perussuomalaisten kannattajat eivät luota etenkään valtakunnan ja Euroopan unionin päättäjiin. Myös kotikunnan ja maakunnan päättäjien toiminta arveluttaa.

Nuoret 18–30-vuotiaat suhtautuvat päättäjiin ymmärtäväisemmin kuin varttuneemmat ikäluokat. Ero on suuri etenkin suhtautumisessa EU:n päätöksentekijöihin. Nuorista 53 prosenttia luottaa EU-päättäjiin, ikääntyneempien keskuudesta luottavaisia löytyy vain reilun kolmanneksen verran.

Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 027. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS . Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka