Kanerva: Ei pidä yllättyä – kutsunnat voidaan ulottaa myös naisiin

Kanerva ei usko, että naisten asevelvollisuus olisi maanpuolustuksen tarpeista lähtien välttämätöntä. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Asevelvollisuuden kehittämistä pohtivan parlamentaarisen komitean puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) kertoo, että komiteassa pohditaan naisten osallistumista kutsuntoihin.

– Sitä me emme ole vielä linjanneet, mutta älkää sitten yllättykö, jos tulemme esittämään jotakin sellaista, että koko ikäluokka kohtaisi toisensa, jossa kutsunnat koskisivat sekä naisia että miehiä, Kanerva sanoi Suomi Areenan keskustelussa

Kanerva ei kuitenkaan usko, että naisten asevelvollisuus olisi maanpuolustuksen tarpeista lähtien välttämätöntä. Hänen mukaansa tärkeätä on avata naisille lisää mahdollisuuksia ja edistää tasa-arvoa.

– Ensimmäinen tiikerinloikka voisi olla avata kutsunnat yhteiseksi, hän sanoo.

Kanerva huomauttaa, että Puolustusvoimien tehtävänä on katsoa asiaa aseellisen maanpuolustuksen kannalta. Hänen mukaansa on kuitenkin olemassa monia muita tahoja, joita tarvitaan kokonaisturvallisuuden kannalta.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan yleiset kutsunnan voisivat olla tilaisuus, jossa tarkastetaan koko ikäluokka. Osa ohjautuisi varusmiespalvelukseen, mutta kaikilta katsottaisiin koulutus, työasiat, terveys ja henkinen hyvinvointi.

– Jos kaikki ei ole kunnossa, heidät voidaan ohjata parempaan suuntaan. Se on oikeastaan viimeinen ja ainoa tilaisuus katsoa aikuisikäluokalta, miten he voivat, Kaikkonen sanoo.

Hänen mukaansa suurin osa voi aivan hyvin, mutta liian monella on ongelmia elämänhallinnan kanssa.

Puolustusvoimat eivät tarvitse koko ikäluokkaa

Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen sanoo, että puolustusvoimat sopeutuu kyllä siihen, mitä koetaan yhteiskunnallisesti järkeväksi.

Hänen mukaansa on selvää, että sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin ei tarvita koko ikäluokan miehiä ja naisia. Hänen mukaansa komitean tehtävänä on harkita, käytetäänkö osaa ikäluokasta muihin maanpuolustuksen tarpeisiin kuin aseellisen palveluun.

Kivinen korostaa, että aseellisen maanpuolustuksen, siviilipalvelun ja mahdollisen kansalaispalvelun kokonaisuuden on toimittava.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka