Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ymmärrätkö nuorisokieltä? – Testaa taitosi Kouvolan Sanomien visassa!

Pohjola-Nordenin entiseltä pääsihteeriltä vakuustakavarikkoon lähes 400 000 euroa vastaava määrä

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Pohjola-Nordenin entiseltä pääsihteeriltä vakuustakavarikkoon enintään noin 396 000 euroa vastaavan määrän omaisuutta. Michael Oksasta epäillään törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.

Pohjola-Norden tiedotti pari viikkoa sitten tehneensä Oksasesta rikosilmoituksen. Pohjoismaista yhteistyötä edistävä Pohjola-Norden ja sen tukisäätiö epäilevät Oksasen kavaltaneen varoja hallitsemalleen pankkitilille, josta hän olisi siirtänyt ne edelleen omille tileilleen. Hänen epäillään myös ohjanneen Pohjola-Nordenille myönnettyjä muita avustuksia itselleen.

Kavalluksen epäillään alkaneen vuonna 2015 ja jatkuneen alkuvuoteen 2021 saakka. Pohjola-Nordenin mukaan Oksasen epäillään lisäksi muun muassa nostaneen perusteettomia kilometrikorvauksia ja ottaneen itselleen autoedun ilman työnantajan lupaa.

Oksanen irtisanoutui tehtävästään toukokuussa.

Käräjäoikeus teki päätöksen vakuustakavarikosta keskiviikkona.