Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Kuivuus karkottanut punkit, koronarajoituksia useiden maakuntien ravintoloihin

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Kuivuus on piilottanut punkit maan uumeniin

Puutiaisten eli punkkien esiintyvyysilmaantuvuus heinäkuun helteillä näyttää vähäisemmältä kuin alkukesästä, mutta kuuma sää ei tapa punkkeja tai vaikuta niiden lukumäärään, sanoo yliopistonlehtori Tero Klemola Turun yliopistosta.

Jos on liian paahteista, punkit eivät kykene pitkään vaanimaan ohikulkevaa isäntäeläintä, vaan joutuvat palaamaan kasvillisuudesta takaisin maaperän kosteuteen. Loppukesän ja syksyn sateet voivat kuitenkin tuoda punkeille uuden aktiivisuuspiikin.

Punkkien ollessa piilossa maaperässä myös kohtaamisia punkkien kanssa on ollut vähemmän. Klemola arvioi, että tämän vuoksi myös punkeista johtuvia tautejakin on ollut vähemmän.

Koronapandemian kiihtymisvaiheen ravintolarajoitukset voimaan useissa maakunnissa

Koronapandemian kiihtymisvaiheen ravintolarajoitukset otetaan tänään käyttöön Kymenlaakson, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Uudenmaan maakunta on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Myös Kainuu on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen. Kainuuseen ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa määrätty ravintolarajoituksia.

Kysely: Epäluottamus politiikkaan ja vaikeus löytää ehdokas merkittävimpiä syitä jättää äänestämättä kuntavaaleissa

Epäluottamus politiikkaan vaikutti päätökseen jättää äänestämättä noin kolmella neljästä kuntavaaleissa nukkuneista, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely.

Kahdella kolmesta äänestämättä jättäneestä päätökseen vaikutti vaikeus löytää sopivaa ehdokasta. Äänestämättä jättämiseen vaikutti kahdella kolmesta se, että riittävää syytä äänestää ei ollut.

Kesäkuussa järjestetyissä kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 55,1. Alhaisempi äänestysprosentti kuntavaaleissa on ollut viimeksi vuonna 1945.

Eurooppaministeri Tuppurainen HS:lle: Oikeusvaltioperiaatteessa ei ole kyse mielipidekysymyksestä

Suomen eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kertoo Helsingin Sanomien tuoreessa haastattelussa olevansa huolissaan oikeusvaltiotilanteesta Euroopan unionissa. Tuppurainen on huolissaan erityisesti Puolan ja Unkarin tilanteesta.

Tuppurainen sanoo, että oikeusvaltioperiaatteesta puhuttaessa kyse ei ole mielipidekysymyksestä tai kulttuurisista eroista vaan juridisista tosiseikoista, jotka on kirjattu EU:n perussopimukseen.

Huolet Unkarin ja Puolan oikeusvaltiotilanteesta ovat olleet jo pidempään puheenaiheena Euroopassa. Molemmat maat saivat ankarat moitteet EU:n tuoreessa vuosittaisessa oikeusvaltioraportissa.

Unkarin Budapestissa järjestetään tänään Pride-kulkue

Unkarin pääkaupungissa Budapestissa marssii tänään Pride-kulkue. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen marssi on herättänyt kansainvälistä huomiota, sillä Unkarin nykyhallinnon on arvioitu yrittävän heikentää seksuaalivähemmistöjen asemaa.

Unkari kielsi hiljattain seksuaalivähemmistöistä kertomisen esimerkiksi koulukirjoissa. Asia määriteltiin uudessa laissa.

Lakia on virallisesti kutsuttu lastensuojelulaiksi. Lakia ovat arvostelleet esimerkiksi muut EU-maat.

Unkarin johto lupasi muutama päivä sitten, että se järjestää kansanäänestyksen kiistanalaisesta laista.

Marokon merivoimat pelastaneet lähes 400 siirtolaista Välimereltä

Marokon merivoimat ovat tämän viikon aikana pelastaneet Välimereltä 368 Espanjaan pyrkinyttä siirtolaista. Pelastettujen joukossa oli kolme lasta, kertoo Marokon valtiollinen uutistoimisto MAP.

Lähinnä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin olevat ihmiset pelastettiin, kun heidän veneensä olivat joutuneet vaikeuksiin. Osa ihmisistä oli liikkeellä kumiveneillä ja kajakeilla.

Marokon merivoimat kertoivat myös edellisellä viikolla pelastaneensa meriltä yli 300 siirtolaista. Siirtolaiset pyrkivät sekä Välimeren yli Espanjaan että Atlantin valtamerellä Espanjalle kuuluville Kanariansaarille. (Lähde: AFP)

Toistasataa palestiinalaista loukkaantunut yhteenotoissa Israelin joukkojen kanssa

Yli 140 palestiinalaista loukkaantui eilen yhteenotoissa Israelin joukkojen kanssa Beitan kylässä miehitetyllä Länsirannalla, kertovat lääkintäviranomaiset. Sadat palestiinalaiset olivat uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajan mukaan kokoontuneet Beitaan protestoimaan lähellä sijaitsevaa siirtokuntalaisten vartiointiasemaa vastaan.

Israelin armeijan mukaan kaksi sotilasta loukkaantui lievästi yhteenotoissa.

Palestiinalaisten Punaisen Puolikuun mukaan mielenosoittajia loukkaantui tai haavoittui Israelin joukkojen ampumista luodeista, kumiluodeista ja kyynelkaasusta.

Seudulla on ollut useita mielenosoituksia israelilaisten asutuksen levitessä palestiinalaisalueille. (Lähde: AFP)

Mattsson ja Ruoste Tokion lauantain suomalaiskilpailijat

Rintauimari Matti Mattsson ja kouluratsastaja Henri Ruoste ovat suomalaisista kisavuorossa Tokion lauantai-illassa. Mattsson hyppää altaaseen sivulajinsa 100 metrin rintauinnin kolmannessa alkuerässä kello 14.30 Suomen aikaa. Kisa on Mattssonille lämmittelyä tiistaina alkavaa 200 metrin rintauintia varten.

Ruosteen ja 11-vuotiaan ruunan Kontestro Db:n lauantain onnistuminen ratkaisee, jatkuvatko kisat keskiviikkona henkilökohtaisessa finaalissa. Varmistus sijoitukselle tulee kuitenkin vasta sunnuntaina, kun loput 30 ratsukkoa saavat kisattua.

Ruoste ja Kontestro Db esiintyvät C-ryhmässä klo 15.24 Suomen aikaa.