Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venezuela leikkaa valuutastaan kuusi nollaa – alkuvuoden inflaatio oli yli 250 prosenttia

Venezuela leikkaa kuusi nollaa inflaation runtelemasta valuutastaan. Toisin sanottuna kaikki valuutalla käsitellyt summat jaetaan miljoonalla.

Uudistuksen tarkoitus on maan keskuspankin mukana tehdä bolivar-valuutasta helppokäyttöisempää.

Muutos astuu voimaan lokakuun alusta, jolloin uudet setelit lasketaan liikkeelle. Uusien setelien arvot ovat viidestä sataan bolivaria. Lisäksi käyttöön lasketaan yhden bolivarin kolikko.

Aiemmin varakkaana tunnettu öljyvaltio on neljättä vuotta hyperinflaation kourissa. Tammikuusta toukokuuhun hinnat nousivat 265 prosenttia.

Lama maassa jatkuu kahdeksatta vuotta. Meneillään on maan modernin ajan pahin taloudellinen kriisi. Inflaatio on niin voimakasta, että kansalaisten arki pyörii pitkälti dollarien varassa, kuvailee uutistoimisto AFP.

Maan vasemmistohallitus nosti minimipalkkaa toukokuussa kolminkertaiseksi. Korotus ei silti riittänyt siihen, että summalla olisi saanut ostettua kilon lihaa.