Taleban vallannut Afganistanin kolmanneksi suurimman kaupungin Heratin

Afganistanin hallitus on tarjoutunut jakamaan vallan maassa äärijärjestö Talebanin kanssa, kertoo uutistoimisto AFP:n neuvottelulähde. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Äärijärjestö Taleban on ottanut haltuunsa Afganistanin kolmanneksi suurimman kaupungin Heratin, vahvistaa turvallisuusviranomaislähde uutistoimisto AFP:lle. Lähteen mukaan hallituksen joukot ja viranomaiset ovat vetäytyneet kaupungin ulkopuoliseen varuskuntaan.

– Meidän piti lähteä kaupungista välttääksemme suuremman tuhon, lähde kertoo AFP:lle.

AFP kertoi aiemmin Talebanin ottaneen haltuunsa kaupungin pääpoliisiaseman. Toimittajan kuvaamalla videolla Talebanin lippu näkyi liehumassa pääpoliisiaseman yllä. Poliisiaseman valtausta seuranneen toimittajan mukaan hallinnon joukot eivät tehneet vastarintaa.

Talebanin tiedottaja kertoi Twitterissä vastustajien paenneen ja että Talebanin taistelijat saivat haltuunsa aseita, ammuksia ja tusinoittain sotilasajoneuvoja.

Heratin hallinnasta on käyty kiivaita taisteluja jo useiden viikkojen ajan. Noin 150 kilometrin päässä Iranin-vastaisesta rajasta sijaitsevassa Heratissa toimii Afganistanin kokeneimpiin sotapäälliköihin kuuluva Ismail Khan, joka on nimekkäimpiä Talebanin vastaisen taistelun johtajia.

Runsaan 570 000 asukkaan Herat on samannimisen maakunnan pääkaupunki ja läntisen Afganistanin suurimpia asutuskeskuksia.

AFP ja Al-Jazeera: Afganistanin hallitus tarjoutui jakamaan vallan Talebanin kanssa

Afganistanin hallitus on tarjoutunut jakamaan vallan maassa äärijärjestö Talebanin kanssa, kertovat sekä uutistoimisto AFP:n neuvottelulähde että qatarilaisen uutiskanava Al-Jazeeran korkea hallituslähde.

AFP:n ja Al-Jazeeran nimettömiksi jättäytyneiden lähteiden mukaan hallitus on toimittanut ehdotuksensa neuvottelujen välittäjänä toimivalle Qatarille. Ehtona vallanjakosopimukselle on väkivaltaisuuksien lopettaminen. Tiedossa ei ole, onko medioilla sama lähde.

Al-Jazeeran mukaan tarjouksesta on kerrottu myös paikallisissa tiedotusvälineissä Afganistanissa, mutta maan hallinto ei ole virallisesti vahvistanut asiaa. Kabulin presidentinkanslia ei vahvistanut asiaa Al-Jazeeralle vaan väitti, ettei se ole tehnyt muutoksia suunnitelmiinsa Qatarin Dohassa käytävissä rauhanneuvotteluissa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka