Presidentti Bidenin mukaan Afganistanin tilanne on edennyt ennakoitua nopeammin – pysyy silti yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytymispäätöksen kannalla

Lomansa keskeyttänyt Yhdysvaltain presidentti Joe Biden pitää tänään puheen katastrofiksi äityneestä Afganistanin tilanteesta Valkoisessa talossa. AFP / LEHTIKUVA

Lassi Lapintie, Henrietta Nyberg / STT

Yhdysvaltalaisten joukkojen tehtävä Afganistanissa ei koskaan ollut kansakunnan rakentaminen, vaan terrorismin torjuminen. Terrorismin torjunta ei vaadi pysyvää sotilaallista läsnäoloa maassa, sanoi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puheessaan maanantaina. Tilaisuus oli ensimmäinen, jossa Biden esiintyi julkisesti sen jälkeen, kun Taleban otti Afganistanin haltuunsa.

Bidenin mukaan hänen vaihtoehtonsa oli edellisen presidentin Donald Trumpin jäljiltä joko pitää kiinni yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytymisestä tai kasvattaa joukkojen määrää uudelleen ja saattaa konflikti kolmannelle vuosikymmenennelleen.

Bidenin mukaan hän seisoo edelleen vetäytymispäätöksen takana.

– Afganistanin tilanne on edennyt nopeammin kuin arvelimme ja Afganistanin hallitus romahti ilman taistelua, sanoo Biden.

Bidenin mukaan tilanne vain vahvistaa yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytymisen perusteita. Hänen mukaansa yhdysvaltalaisten ei tule taistella sodassa, jota afganistanilaiset eivät itse halua taistella.

– Kuinka monta sukupolvea lisää yhdysvaltalaisia haluatte minun lähettävän taistelemaan Afganistanin sisällissodassa? Kuinka monta riviä uusia hautakiviä on pystytettävä sotilashautausmaalle? En aio toistaa edeltäjieni virheitä, sanoi Biden.

Biden totesi olevansa neljäs presidentti, jonka aikana Yhdysvallat on ollut Afganistanissa. Hän toisti jo aiemmin kertomaansa viestiä sanoen, että kieltäytyy jättämästä sotaa enää perinnöksi seuraajalleen.

Biden kuitenkin sanoi, että mikäli Taleban hyökkää Afganistanissa vielä olevia yhdysvaltalaisia vastaan tai pyrkii estämään heidän evakuointiaan maasta, vastaa Yhdysvallat voimakkaalla vastaiskulla.

Syytöksiä myös ex-presidentille ja Afganistanin asevoimille

Bidenia on kritisoitu kärkkäästi siitä, että Kabulin vajotessa kaaokseen presidentti vietti viikonloppunsa lomaillen Camp Davidin maaseutuhuvilalla poissa julkisuudesta. Hän palasi maanantaina loma-asunnolta takaisin Washingtoniin.

Viikonloppuna julkaistussa tiedotteessa Biden sanoi seisovansa edelleen yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytymisen takana ja ettei hän aio siirtää 20-vuotista konfliktia edelleen seuraavalle presidentille. Hän myös syytti Afganistanin tilanteesta osittain maan edellistä presidenttiä Donald Trumpia, kertovat muun muassa USA Today ja CNN . Maanantain aikana Bidenin hallinnon jäsen myös sysäsi syytöksiä Afganistanin asevoimille sanoen, että heiltä puuttui tahtoa maansa puolustamiseen Talebanilta.

Biden ilmoitti keväällä Yhdysvaltojen vetävän loputkin sotilaansa pois Afganistanista.

Republikaanit arvostelleet Bidenia jyrkästi

Yhdysvaltain kongressin republikaanit ovat arvostelleet jyrkästi Bideniä Afganistanin tilanteesta. Aasian maa luisui nopeasti Talebanin hallintaan sen jälkeen, kun demokraattipuolueen Biden aloitti Yhdysvaltain sotilaiden vetämisen pois maasta.

NBC :n mukaan edustajainhuoneen jäsen Liz Cheney sanoi, että nyt näemme, mitä tapahtuu, kun Yhdysvallat vetäytyy maailmalta.

Cheney kuitenkin muistutti, että Bidenin hallinnon lailla edellisen presidentin Trumpin hallinto on vastuussa Yhdysvaltain poistumisesta Afganistanista. Vetäytymispäätöksen teki Trump, joka edustaa republikaaneja.

Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell luonnehti vetäytymistä Afganistanista "törkeäksi".

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka