Yle: Lentoevakuointi Afganistanista loppuu perjantaina, lopuille selvitetään maareittejä

Ulkoministeriön jakama päiväämätön kuva ulkoministeriön ja Puolustusvoimien evakuointioperaatiosta Afganistanissa. / ulkoministeriö handout / ulkoministeriö / LEHTIKUVA

STT

Suomi aikoo lopettaa evakuoinnit Afganistanista lentoteitse perjantaina, kertoo Yle . Maassa on yhä noin 170 Suomeen evakuointia odottavaa ihmistä. Ulkoministeriön mukaan kaikkia Suomen listalla olevia ei välttämättä ehditä auttaa pois Afganistanista määräaikaan mennessä.

Kun ilmakuljetukset loppuvat, tulevat kyseeseen reitit naapurimaihin maanteitse. Rajat esimerkiksi Iraniin ja Pakistaniin ovat vielä osittain auki.

Ulkoministeriön Afganistanin-erityisedustaja Pekka Kaihilahti sanoo Ylen haastattelussa, että nyt keskitytään ilmaoperaatioon ja sen jälkeen katsotaan muita keinoja, joilla ihmisiä pystytään auttamaan jatkossa.

Pitkälle toista tuhatta Yhdysvaltain kansalaista ehkä edelleen vailla evakuointia

Afganistanissa on edelleen jopa 1 500 Yhdysvaltain kansalaista, jotka saattavat tarvita evakuointia, sanoi Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken keskiviikkona.

– Olemme yrittäneet kiivaasti tavoittaa heitä useita kertoja päivittäin eri viestivälineillä, jotta selviäisi, haluavatko he yhä lähteä, Blinken kertoi toimittajille.

Blinkenin mukaan Taleban on luvannut, että maasta saa poistua senkin jälkeen kun ulkomaiset joukot ovat lähteneet.

Jo aikaisemmin päivällä Saksan Afganistanin-suurlähettiläs Markus Potzel kertoi talebanien pääneuvottelijan Sher Mohammad Abbasin luvanneen, että ne afganistanilaiset, joiden matkustusasiakirjat ovat kunnossa, voivat edelleen poistua maasta elokuun lopun jälkeen kaupallisilla lennoilla.

Turkki aloitti joukkojen vetämisen

Turkki on aloittanut joukkojensa vetämisen Afganistanista, kertoi maan puolustusministeriö keskiviikkona. Turkki hylkää näin alustavat suunnitelmat, joiden mukaan sen joukkoja jäisi suojelemaan Kabulin lentokenttää vielä senkin jälkeen kun Yhdysvallat on vetäytynyt maasta.

Turkin puolustusministeriö jätti kuitenkin avoimeksi mahdollisuuden, että Afganistaniin palataan vielä tulevaisuudessa.

– Turkki pysyy Afganistanin kansan mukana niin kauan kuin he sitä haluavat, ministeriön tiedotteessa sanottiin.

Turkilla on ollut Afganistanissa yli viisisataa sotilasta, jotka eivät kuitenkaan ole olleet mukana taistelutehtävissä. Lentokenttää sotilaat ovat turvanneet kuusi vuotta.

Lähteenä myös AFP

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka