Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stop Killing Afgans -mielenosoitus kulki Helsingin keskustan halki – osallistujia noin 350

Helsingin keskustassa järjestettiin afganistanilaisia tukeva ja Taleban-äärijärjestön valtaannousua vastustava mielenosoitus lauantai-iltapäivänä.

Stop Killing Afgans -mielenosoitus kulki Senaatintorilta Edustakuntatalon edustalle iltapäivän aikana. Mielenosoituksessa vaadittiin muun muassa pakolaiskiintiön nostamista ja että Talebania ei tueta.

Helsingin poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin STT:lle, että mielenosoituksen lähtiessä liikkeelle paikalla oli noin 350 ihmistä.

Tilannekeskuksen mukaan mielenosoituksen liikkumisesta aiheutui lievää liikennehaittaa, mutta iltapäivä sujui rauhallisesti.

Poliisi kertoi ennen mielenosoituksen alkua Twitterissä varautuneensa liikennehaittaan ja ohjaavansa liikennettä alueella.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.