Lapsi harvoin unohtaa kokemansa seksuaalisen hyväksikäytön

Traumaattiset kokemukset pysyvät helpommin lapsen mielessä kuin positiiviset tai neutraalit. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Janita Virtanen / STT

Suurin osa kaikista lapsena koetuista asioista unohtuu ajan myötä. Positiiviset tai neutraalit muistot unohtuvat helpommin kuin traumaattiset kokemukset. Tästä syystä on epätodennäköistä, että lapsi unohtaisi kokemansa seksuaalisen hyväksikäytön, jos hän on kokenut tilanteen uhkaavana tai pelottavana, kertoo Åbo Akademin oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman.

– Jos ihminen muistaa lapsuudessaan tapahtuneen hyväksikäytön vasta teini-ikäisenä tai aikuisena, kyse on tyypillisesti siitä, että koetun tilanteen merkitys muuttuu: hyväksikäyttäjä on voinut kosketella lasta esimerkiksi leikin varjolla, ja myöhemmin – iän ja tiedon lisääntyessä – ihminen tunnistaa tilanteen seksuaaliseksi, Korkman kuvailee.

Korkmanin mukaan pienten lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on verrattain harvoin väkivaltaista. Tavallisempaa on, että hyväksikäyttäjä on lapsen lähipiiriin kuuluva henkilö ja tilanne on lapselle melko neutraali.

Sen sijaan se, että tällaisen hyväksikäytön tunnistaa myöhemmin elämässä, voi olla todella traumaattista.

Neutraaliksi koettu muisto voi unohtua pitkäksikin aikaa ja palata mieleen esimerkiksi koulun seksuaalikasvatustunnilla, oman seksuaalisuuden kehittyessä tai vasta aikuisena esimerkiksi oman lapsen syntymän myötä, kertoo psykologi Antti Kuivaniemi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksiköstä.

Jos lapsi on kokenut hyväksikäyttötilanteen pelottavana tai uhkaavana eikä silti kerro asiasta kenellekään, taustalla voi Kuivaniemen mukaan olla esimerkiksi se, että lapsi haluaa suojella lähipiiriinsä kuuluvaa tekijää tai kokee asiasta häpeää.

Myös valemuistot ovat mahdollisia

On myös mahdollista ”muistaa” sellainen hyväksikäyttö, jota ei ole tapahtunut, muistuttaa Kuivaniemi. Näin voi käydä esimerkiksi terapiassa, jos terapeutin esittämät kysymykset ovat hyvin johdattelevia tai jos terapeutti nostaa esille mahdollisuuden, että potilaan tilannetta voisi selittää jonkinlainen seksuaalinen traumakokemus.

– Tällainen voi laukaista uudelleentulkinnan jostakin menneisyyden neutraalista tilanteesta, Kuivaniemi toteaa.

Korkman nostaa esille hollantilaistutkimuksen naisista, jotka olivat aikuisena muistaneet tulleensa lapsina hyväksikäytetyiksi. Tutkimuksessa etsittiin todistusaineistoa naisten muistamille kokemuksille: yhdellekään terapiassa muistetuista kokemuksista ei löytynyt näyttöä, kun taas osalle itsenäisesti mieleen palanneista muistoista löytyi.

– Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö terapiassa olisi mahdollista saada oikeita muistikuvia. Tämä vain osoittaa sen, että terapeutin on oltava hyvin ammattitaitoinen: hyväksikäyttöajatus ei saisi lähteä terapeutista, vaan potilaasta itsestään, Korkman sanoo.

Korkmanin mukaan terapiassa käsiteltävät psyykkiset ongelmat, jotka voivat viitata seksuaaliseen hyväksikäyttöön, saattavat olla yhtä lailla seurausta lukuisista muistakin, selvästi yleisemmistä traumakokemuksista. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on Suomessa todella harvinaista.

Korkmanin mielestä Suomessa pitäisi saada voimaan laki, joka kieltäisi terapeuttipalvelujen antamisen kaikilta muilta paitsi psykoterapeuteilta ja psykologeilta. Terapeutti-nimikettä ei ole tällä hetkellä millään lailla suojattu, ja kuka tahansa voi tarjota terapiaa.

Lasten hyväksikäyttö on vähentynyt

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on tutkimusten mukaan vähentynyt Suomessa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan poliisille ilmoitettujen rikosepäilyjen määrä on kuitenkin lisääntynyt. Asiasta puhutaan nykyään enemmän, ja ehkä myös hyväksikäytetyt uskaltavat kertoa kokemuksistaan vanhempia sukupolvia paremmin, arvioi Antti Kuivaniemi.

Julia Korkmanin mukaan lapset kertovat aikuisille herkimmin sellaisesta hyväksikäytöstä, joka on tuntunut erityisen pahalta tai jatkunut pitkään.

Korkman muistuttaa, että kahdelta ensimmäiseltä ikävuodeltaan ihminen ei kykene muistamaan asioita, vaikka ne olisivat olleet kuinka traumaattisia.

– Sinänsä tämä on paradoksaalista, sillä varhaislapsuuden kokemuksethan monella tapaa jäävät meihin ja kykyymme luottaa ja olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

Myös kouluikää edeltävältä ajalta asioita muistetaan pääosin hyvin huonosti – toiset toki muistavat paremmin kuin toiset. Asia on Korkmanin mukaan yhteydessä kielenkehitykseen: mitä nuorempana on oppinut puhumaan ja ymmärtämään kieltä, sitä paremmin saattaa muistaa lapsuudenkokemuksiaan. Varsinkin, jos on elänyt ympäristössä, jossa on ollut tapana käydä keskustellen kokemuksia läpi.

Korkmanin mukaan aivojen on vaikea erotella mielikuvia ja fantasioita todellisuudesta – etenkin, jos ihminen itse vahvasti uskoo johonkin asiaan. Korkman antaa esimerkin: sisarukset usein muistavat lapsuudestaan asioita eri tavalla.

– Usein luulemme muistavamme asiat juuri niin kuin ne ovat tapahtuneet, vaikka todellisuudessa havainnoimme pieniä murusia sieltä täältä, ja aivot tekevät näistä sitten päätelmiä ja tulkintoja. Syntyy kokonaisuus, joka on vain osin havaintoihimme perustuvaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka