Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Kiinan presidentti Xi Jinping keskustelivat puhelimitse torstaina Yhdysvaltain aikaa. Tämä oli suurvaltojen johtajakaksikon ensimmäinen keskustelu kuukausiin.
Yhdysvaltain ja Kiinan välejä on kuvailtu viime aikoina hyvin viileiksi.
Valkoisen talon mukaan keskustelun tarkoituksena oli taata, ettei kilpailu kahden vallan välillä kärjisty konfliktiksi. Biden ja Xi keskustelivat puolentoista tunnin ajan muun muassa talousasioista, ilmastonmuutoksesta ja pandemiasta.
Yhdysvaltain hallinnon edustaja kertoi toimittajille Bidenin viestin olleen, että Yhdysvallat haluaa varmistaa maiden välisen dynamiikan säilyvän kilpailuhenkisenä.
Kiinan valtiollisessa mediassa puhelunkeskustelua kuvattiin suoraksi ja perusteelliseksi. Kiinan median mukaan Xi korosti, että Yhdysvaltain Kiinan-politiikka aiheuttaa suuria vaikeuksia maiden välisille suhteille.
Xi varoitti, että maailman huipputalouksien vastakkainasettelu "merkitsisi katastrofia sekä valtioille että maailmalle".
– Se, pystyvätkö Kiina ja Yhdysvallat hoitamaan suhteensa kunnolla... on ratkaisevaa maailman tulevaisuuden ja kohtalon kannalta. Ja tämä on vuosisadan kysymys, johon molempien maiden on vastattava, Xi sanoi Kiinan valtiollisen televisioyhtiön CCTV:n mukaan.
Ihmisoikeudet kipupisteenä
Pekingin ja Washingtonin välejä ovat kiristäneet viime vuosina kauppasota sekä Yhdysvaltain tiukka asenne Kiinan ihmisoikeustilanteeseen. Kilpailu johtoasemasta teknologiassa ja kiistat koronaviruksen alkuperästä ovat heikentäneet suhteita entisestään.
Edellisen kerran kahden suurvallan presidentit keskustelivat helmikuussa, silloinkin puhelimitse.
Politiikan analyytikot ovat arvioineet, että presidentti Biden saattaa kuitenkin onnistua Kiinan-suhteiden ylläpidossa paremmin kuin edeltäjänsä Donald Trump. Trumpin kaudella Yhdysvaltain suhteet heikkenivät paitsi Kiinan kanssa, myös monen liittolaismaan kanssa.