WWF vaatii puun energiakäytön kriteerien päivittämistä – esimerkiksi tällaisia korvaamattomia puita päätyy poltettavaksi

WWF:n mukaan jopa yli 300-vuotiasta ikikeloa päätyy poltettavaksi. Sahlgren Juha

Eetu Kokkinen

WWF Suomi vaatii puun energiakäytön kestävyyskriteerien päivittämistä. Järjestön mukaan tällä hetkellä poltettavaksi päätyy jopa yli 300-vuotiasta puuta. WWF muistuttaa, että vanhat puut ovat erityisen tärkeitä metsälajistolle ja toimivat myös hiilivarastoina.

Järjestö kertoo, että esimerkiksi Kuusamosta kaupungin omistamalta maalta löytyi tällä viikolla pinottuna 3300 kuutiota ikikeloa, eli yli 300-vuotiasta pystyyn kuollutta puuta.

– Bioenergian kestävyyskriteerit eivät estä esimerkiksi ikikelojen polttoa lämpölaitoksissa. Tämä on osoitus siitä, että Euroopan komission kesällä julkaistu ehdotus Uusiutuvan energian direktiivin päivittämisestä ei ole riittävä. Metsälajistolle korvaamattomien kelojen polttamista ei tulisi mitenkään tukea, WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen sanoo.

Puupolttoaineilla täytetään 28 prosenttia kaikesta energiantuotannosta. WWF:n mukaan tuotanto ei ole tällä hetkellä kestävää, koska polttoon päätyy puuta, jolle löytyisi parempaa käyttöä: hiilivarastona, metsälajiston resurssina ja jatkojalostettuina puutuotteina. Puun energiakäytön lisäämisen sijaan pitäisi vauhdittaa muiden uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä ja käyttöönottamista.

– Puun energiakäyttö ei ole ilmaston kannalta ongelmatonta. Puun polttamisesta syntyy päästöjä, jotka tilastoidaan maankäyttösektorilla. Metsät sekä varastoivat että sitovat hiiltä parhaiten pystyssä. Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan lahopuut ovat merkittävä hiilivarasto, WWF:n ilmastovastaava Bernt Nordman sanoo.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka