Brittitähti Ed Sheeran esiintyy ensi kesänä Helsingissä

Vuonna 2019 Ed Sheeran keräsi jättiyleisön Helsingissä Malmin lentokentälle. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Maailman tunnetuimpiin lukeutuva poptähti Ed Sheeran konsertoi ensi kesänä Suomessa, kertoo Warner Music Finland tiedotteessaan. Konsertti järjestetään Helsingin Olympiastadionilla 20 päivä elokuuta.

Brittitähti julkisti perjantaina mittavan Euroopan-kiertueensa, joka kantaa nimeä The Mathematics Tour tai virallisesti + - = ÷ x Tour.

Tiedotteen mukaan kiertueen konserteissa on uudenlainen lavarakennelma, jossa artisti on yleisön ympäröimänä.

Kiertueella Sheeran palaa stadioneille ensimmäistä kertaa Divide-maailmankiertueensa (2017–2019) jälkeen. Kiertue rikkoi useita ennätyksiä. Tiedotteen mukaan kiertueella oli esimerkiksi ennätysmäärä yleisöä.

Vuonna 2019 Ed Sheeran esiintyi Helsingissä Malmin lentokentällä kahdessa konsertissa, jotka keräsivät yhteensä 108 000 kuulijaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka