Yön uutiskooste: HS-gallup: Kokoomus vahvisti kärkiasemaansa suosituimpana puolueena, Nälkäpäivä-keräys alkaa tänään, Yhdysvallat hyväksyi kolmannet Pfizerin rokoteannokset iäkkäille ja riskiryhmäläisille

Nälkäpäivä-keräyksen rahat menevät Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Anssi Rulamo, Lassi Lapintie 

Kokoomus on vahvistanut paikkaansa suosituimpana puolueena Helsingin Sanomien kannatuskyselyssä. Syyskuun kannatuskyselyn mukaan kokoomusta äänestäisi 20,8 prosenttia, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Osuus on kasvanut yhden prosenttiyksikön elokuun mittauksesta. SDP:tä äänestäisi 18,4 prosenttia, eli 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin elokuussa. Virhemarginaali on suurimmilla puolueilla noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Helsingin Sanomien toimeksiannosta tutkimuksen teki Kantar TNS 23. 8.–17. 9. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 2 384 ihmistä.

Etelä-Suomessa lunta ja pakkasia yhä harvemmin ilmastonmuutoksen vuoksi, pohjoisessa lumimäärä voi jopa lisääntyä

Etenkin Etelä-Suomessa lunta ja pakkasia esiintyy jatkossa aiempaa harvemmin, kertoo Suomen ilmastopaneelin uusi raportti.

Vuoteen 2050 mennessä Suomen eri alueiden keskilämpötilojen ennustetaan nousevan 1,6–3,2 asteen verran. Muutoksen voimakkuus riippuu ilmakehään vielä pääsevistä kasvihuonekaasuista, kuten hiilidioksidista, metaanista ja vesihöyrystä.

Raportin laatimiseen on osallistunut merkittävä joukko ilmastotutkimuksen asiantuntijoita.

Monen kunnan arvosana nousi Hypon asuntoluottoluokituksessa

Yli sadan kunnan arvosana nousi asuntoluotottaja Hypon asuntoluottoluokituksessa verrattuna viime talven tilanteeseen. Hypo kertoo, että 131 kuntaa sai paremman luokituksen kun tuolloin.

Akaa, Mäntsälä ja Kontiolahti paransivat vilkkaan asuntokaupan myötä luokitustaan kahdella pykälällä.

A- tai AA-luokkaan ylsi tosin vain 12 kuntaa, kun viimeksi A-luokkaan yltäneitä kuntia oli 16. Luokitukseen on nyt otettu mukaan ympäristöriskien huomiointi, jossa tarkastellaan muun muassa tulvariskiä sekä asuntokannan energiatehokkuutta.

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys alkaa tänään

Suomen Punaisen Ristin (SPR) perinteinen Nälkäpäivä-keräys alkaa tänään. Kerätyt rahat menevät SPR:n katastrofirahastoon, jonka apua tarvitaan juuri nyt erityisesti Afganistanissa ja Haitissa.

Suomessa avustuskohteina ovat tulipalojen uhrit ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan toiminta.

Tänäkin vuonna 23.–25. syyskuuta järjestettävä katukeräys on merkittävä osa Nälkäpäivää, mutta lahjoittaa voi myös esimerkiksi mobiili- ja verkkomaksulla sekä tekstiviestillä.

Rivitalo paloi Helsingin Tapulikaupungissa – yksi loukkaantui

Yksi ihminen loukkaantui eilen illalla syttyneessä viiden huoneiston rivitalon tulipalossa Helsingin Tapulikaupungissa. Pelastuslaitoksen mukaan palo levisi rivitalon kattorakenteisiin. Kaksi huoneistoa paloi täysin, loput kärsivät vesivahingoista.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos kertoi alkuyöstä Twitterissä, että palo oli saatu rajattua ja alueella oli käynnissä jälkisammutus. Asukkaat evakuoitiin aiemmin ulos rakennuksesta.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Porvarinkujalla hieman iltayhdeksän jälkeen. Pelastuslaitoksen mukaan kohteessa oli paikalla enimmillään 14 yksikköä.

Yhdysvallat hyväksyi kolmannet Pfizerin rokoteannokset iäkkäille ja riskiryhmäläisille

Yhdysvallat on hyväksynyt Pfizerin koronarokotteen kolmansien annosten antamisen yli 65-vuotiaille ja riskiryhmäläisille. Yhdysvaltain lääkevirasto FDA päätti asiasta riippumattoman asiantuntijapaneelin viime viikolla antaman suosituksen pohjalta.

Tehosteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut puoli vuotta. Kaksikin rokoteannosta antaa tehokkaan suojan koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan, mutta Pfizerin mukaan suojaus hiipuu ajan myötä.

Pfizer oli hakenut FDA:lta hyväksyntää tehosteannoksien antamiseen kaikille yli 16-vuotiaille, mutta tälle ei asiantuntijapaneelin mielestä ollut tarvetta. (Lähde: AFP)

USA:n keskuspankki Fed varoittaa senaattia vakavista seurauksista, jos liittovaltion velkakattoa ei kasvateta

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on varoittanut maan senaattia vakavista seurauksista Yhdysvaltain taloudelle, jos liittovaltion velkakattoa ei kasvateta.

Kongressin edustajainhuone hyväksyi tiistaina lakiesityksen, joka turvaisi keskushallinnon rahoituksen joulukuuhun asti ja nostaisi liittovaltion velkakattoa ensi vuoden loppuun asti, kertoi muun muassa New York Times. Esitys uhkaa jumiutua senaatissa republikaanien vastustukseen.

Jos velkakattoa ei kasvateta, liittovaltion toiminta laajalti jäätyy rahoituksen tyrehtyessä. Viimeksi näin tapahtui Donald Trumpin presidenttikaudella vuosina 2018 ja 2019. (Lähde: AFP)

Facebookin teknologiajohtaja jättää tehtävänsä

Sosiaalisen median jättiläisyhtiö Facebookin teknologiajohtaja vaihtuu. Yhtiössä 13 vuotta työskennellyt Mike Schroepfer, 46, jättää tehtävänsä ensi vuonna ja siirtyy osa-aikaiseen neuvonantajan rooliin, kertoo muun muassa Bloomberg.

Schroepfer on toiminut yhtiön teknologiajohtajana vuodesta 2013. Hänen lähtönsä on merkittävin johtajavaihdos Facebookissa moneen vuoteen. Schroepfer on johtanut yhtiön kehitystyötä tekoälyn saralla ja ollut yksi yhtiön näkyvimmistä edustajista julkisuudessa.

Uudeksi teknologiajohtajaksi nousee Facebookin virtuaalitodellisuusosaston johtaja Andrew Bosworth.

Real nousi sarjakärkeen maalijuhlilla, Asensio teki hattutempun

Real Madrid järjesti kotiyleisölle maalijuhlat jalkapallon Espanjan liigassa keskiviikkona ja palasi sarjataulukon kärkipaikalle. Real murskasi Mallorcan 6–1.

Kotijoukkueen Marco Asensio iski ottelussa hattutempun kasvattiseuransa Mallorcan verkkoon. Espanjalainen Asensio on pelannut Realissa vuodesta 2016, ja tämä oli hänen ensimmäinen hattutemppunsa madridilaisseurassa.

Karim Benzema teki Realille kaksi maalia, joista jälkimmäinen oli hänen 200:s osumansa Espanjan liigassa. Ranskalainen Benzema on historian kymmenes pelaaja, joka on saavuttanut tämän virstanpylvään. (Lähde: AFP)

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka