Hissejä ja liukuportaita valmistava Kone vähentää yt-neuvottelujen päätteeksi yhteensä noin 50 työpaikkaa, yhtiö kertoo. Noin 40 työpaikoista lakkautetaan Suomessa, muut ulkomailla.
Syyskuussa aloitettujen yt-neuvottelujen piirissä oli noin 440 työntekijää muun muassa laitetuotekehitysyksikössä, innovaatiotiimissä ja kahdessa henkilöstöhallintoyksikössä. Irtisanomistarpeeksi arvioitiin tuolloin enintään 50 henkilöä Suomessa.
Mahdollinen irtisanomistarve voi vielä muuttua, sillä Kone avaa samalla uusia työtehtäviä. Suurin osa niistä on yhtiön mukaan sijoittumassa Suomeen ja irtisanottavien sopivuutta uusiin tehtäviin kartoitetaan parhaillaan.
Koneella on maailmanlaajuisesti noin 62 000 työntekijää, joista 2 700 Suomessa.
---
Juttua korjattu klo 17.38: Kone on hissejä ja liukuportaita valmistava yhtiö, ei nostolaitevalmistaja.