Venäläinen filmiryhmä palasi avaruusasemalta – teki ensimmäistä Maan kiertoradalla kuvattavaa elokuvaa

Venäläinen näyttelijä ja elokuvaohjaaja palasivat sunnuntaina Maahan vietettyään 12 päivää kansainvälisen ISS-avaruusaseman kyydissä. He kuvasivat avaruudessa kohtauksia ensimmäiseen Maan kiertoradalla kuvattavaan elokuvaan.

Julia Peresildiä, Klim Shipenkoa ja kosmonautti Oleg Novitskia kuljettanut avaruusalus Sojuz MS-18 laskeutui Kazakstanin aroille aamulla noin kello 7.30 Suomen aikaa. Onnistuneesta laskeutumisesta kertoi suorassa lähetyksessä Venäjän avaruuskeskus Roskosmos.

Elokuva kertoo kirurgista, joka lähetetään avaruuteen pelastamaan kosmonautti.

ISS-asemalla oli kuvausten aikana seitsemän muuta ihmistä. Osa heistä osallistui kuvauksiin sijaisnäyttelijöinä.

Venäläinen elokuvaryhmä ehti avaruuteen ennen Hollywoodia. Näyttelijä Tom Cruise, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ja Elon Muskin avaruusyhtiö SpaceX pestattiin viime vuonna suunnittelemaan samantyyppistä avaruuselokuvaa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka