Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lokakuussa hukkui kymmenen ihmistä

Suomessa hukkui lokakuussa ennakkotilastojen mukaan kymmenen ihmistä, kertoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH). Viisi hukkumista tapahtui vesiliikenteessä, yksi sukelluksen yhteydessä ja neljässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Liiton mukaan suurimpia vaaratekijöitä vesillä ovat tällä hetkellä veden kylmyys ja muuttuvat sääolosuhteet.

Suomessa on tammi–lokakuussa hukkunut yhteensä 141 ihmistä. Hukkuneita on 40 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna ja eniten sitten vuoden 2010.

Suomessa hukkuu vuosittain tapaturmaisesti 100–150 ihmistä. Noin puolet hukkumiskuolemista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena, SUH kertoo.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.