Suomen ehdokas Hytti nro 6 on edennyt Oscar-kisassa – valittiin 15 elokuvan joukkoon

Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 on valittu viidentoista elokuvan joukkoon kisaamaan ei-englanninkielisen eli kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnosta, kerrotaan Oscareiden verkkosivuilla .

Elokuva perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin, ja se kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen kaivosmiehen kohtaamisesta junamatkalla.

Kategorian lopulliset viisi ehdokasta ilmoitetaan helmikuussa. Oscar-palkinnot on määrä jakaa maaliskuussa.

Suomalaissomalialaista elokuvaa Guled & Nasraa ei valittu viidentoista elokuvan joukkoon. Khadar Ahmedin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva oli Somalian ensimmäinen edustusteos Oscar-kisassa.

Cannes-palkittu elokuva

Hytti nro 6 pääsi ehdokkaaksi myös Golden Globe -palkinnon saajaksi. Filmi kisaa parhaan ei-englanninkielisen elokuvan palkinnosta.

Se on lisäksi voittanut Cannesin elokuvajuhlien kakkospalkinnon ja kisasi myös Kultaisesta palmusta.

Suomessa elokuva oli viikon alkuun mennessä kerännyt jo yli 125 500 katsojaa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka