Haitin pääministeri kertoo joutuneensa salamurhayrityksen kohteeksi

Haitin pääministeri Ariel Henry kertoo joutuneensa salamurhayrityksen kohteeksi viikonlopun aikana.

Salamurhayritys tapahtui, kun Henry vieraili Haitin itsenäisyysjuhlissa Gonaivesin kaupungissa maan pohjoisosassa viikonloppuna.

Brittilehti Guardianin mukaan Henry joutui salamurhayrityksen kohteeksi paikallisen kirkon edessä, kun hän ja hänen seurueensa olivat kävelemässä ulos kirkosta.

Yksi ihminen kuoli ja kaksi haavoittui tulitaistelussa Henryn turvallisuusjoukkojen ja aseistautuneen ryhmän välillä. Ryhmän nimeä ei ole kerrottu, mutta Haitissa toimii monia aseistautuneita rikollisryhmiä.

Henry kertoi joutuneensa aseellisten ryhmien uhkailun kohteeksi ennen vierailuaan kaupungissa.

Maa ri kollisryhmien armoilla

Henry on toiminut Haitin pääministerinä sen jälkeen, kun maan presidentti Jovenel Moise salamurhattiin kesällä. Tuore salamurhayritys lisännee poliittisia jännitteitä maassa entisestään.

Karibianmerellä sijaitseva Haiti on kärsinyt niin luonnonkatastrofeista kuin jengiväkivallasta. Lisäksi maa on ollut ilman toimivaa parlamenttia ja oikeuslaitosta jo kahden vuoden ajan. Maan presidentin salamurha vain pahensi poliittista kriisiä.

Presidentin murhatutkinta on myös seissyt paikallaan, vaikka useita ihmisiä on nimetty epäillyiksi hänen murhaansa.

Monien haitilaisten turvallisuutta uhkaavat myös kidnappaukset ja rikollisryhmien väkivalta. Paikallisen ihmisoikeusjärjestön mukaan Haitissa tapahtui viime vuonna ainakin 950 kidnappausta.

Henry on yrittänyt vakauttaa maan tilannetta mutta ei ole toistaiseksi onnistunut.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka