Pohjois-Korea sanoo tehneensä kokeen hypersoonisella ohjuksella

Pohjois-Korea sanoo tehneensä kokeen hypersoonisella ohjuksella, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto KCNA varhain torstaina paikallista aikaa. Maa ilmoittaa samalla, että kyseessä on sen ensimmäinen ohjuskoe tänä vuonna.

KCNA kertoo, että ohjuskoe tehtiin keskiviikkona ja testatussa ohjuksessa oli "hypersooninen liukuva taistelukärki". Lisäksi ohjuksen kerrotaan osuneen tarkasti 700 kilometrin päähän aiottuun kohteeseen.

Hypersooninen ohjus voi lentää yli viisinkertaisella äänennopeudella, mikä tekee niistä vaikeampia seurata ja torjua kuin perinteiset ohjukset.

Pohjois-Korea on ydinasevaltio, joka teki ensimmäisen ydinkokeensa vuonna 2006.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Kouvolan Sanomat

Mainos: K-Rauta Kotka ja Kouvola sekä Inkeroinen

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka