Euroalueen inflaatio teki taas ennätyksen – joulukuun lukema viisi prosenttia

Euroalueen kuluttajahinnat nousivat joulukuussa viisi prosenttia, kertoo EU:n tilastoviranomainen Eurostat . Kyseessä on uusi ennätys vuoden 1997 jälkeiseltä ajalta. Edellinen ennätys oli marraskuun 4,9 prosenttia.

Keskeinen syy kuluttajahintojen roimaan nousuun on sähkön ja kaasun kallistuminen. Eurostat kirjasi energian hinnoille 26 prosentin nousun.

Suomessa hintojen nousu jäi maltillisemmaksi, 3,2 prosenttiin. Virossa kirjattiin 12 prosentin nousu, Liettuassa 10,7 prosentin.

Suurista EU-maista kovia inflaatiolukuja kirjasivat Espanja ja Saksa, joissa kuluttajahinnat nousivat 6,7 ja 5,7 prosenttia.

Inflaatiolukemat ylittävät selvästi Euroopan keskuspankin kahden prosentin tavoitteen, mutta EKP arvioi, että kyse on tilapäisestä hintapiikistä. EKP ennakoi, että inflaatio kääntyy laskuun ensi vuonna.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka