Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona-aika vetää suomalaiset vesille – vesikulkuneuvojen ensirekisteröinnit vahvassa kasvussa viime vuonna

Venekauppa on käynyt vilkkaasti korona-aikana, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Viraston mukaan Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna yhteensä 5 167 vesikulkuneuvoa, mikä oli lähes 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

Suurin osa eli 71 prosenttia ensirekisteröidystä vesikulkuneuvoista oli Traficomin mukaan moottoriveneitä, mutta vesiskootterien suosio jatkui myös vahvana. Lähes neljäsosa viime vuonna ensirekisteröidystä vesikulkuneuvoista oli vesiskoottereita.

Vesikulkuneuvon hankkineiden henkilöiden keski-ikä oli Traficomin mukaan 50 vuotta. Ostajien keski-ikä vaihtelee paljon vesikulkuneuvon tyypin mukaan. Esimerkiksi vesiskootterin ostajan keski-ikä oli 42 vuotta, kun taas purjeveneen ostaneiden keski-ikä oli 54 vuotta.

Miesvaltainen harrastus

Veneiden hankinta on Traficomin mukaan edelleen melko miesvaltainen harrastus, sillä naisten osuus vesikulkuneuvojen ostajista oli viime vuonna vain 13 prosenttia. Naisten osuus on kuitenkin noussut noin prosenttiyksikön verran edellisestä vuodesta.

Uusien veneiden ostajista noin 84 prosenttia oli yksityishenkilöitä. Noin 16 prosenttia uusista veneistä rekisteröitiin yritysten nimiin. Yrityksille hankitut vesikulkuneuvot olivat Traficomin mukaan suurempia ja tehokkaampia kuin yksityishenkilöiden hankkimat kulkuneuvot.

Suosituimmat merkit ensirekisteröinneissä olivat viime vuonna Sea-Doo, Buster ja Yamarin.

Venerekisterissä oli vuoden 2021 lopussa vajaat 232 000 venettä, joista 88 prosenttia oli moottoriveneitä. Vesiskoottereita rekisterissä on jo lähes 10 000.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.