Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalipäiväksi luvassa melko tyypillinen tammikuun keli – äänestämään kävellen menevän kannattaa laittaa nastakengät jalkaan

Aluevaalien äänestyspäivänä sunnuntaina vallitsee koko maassa melko tyypillinen tammikuinen säätila, kertoo päivystävä meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitokselta.

– Maan länsi- ja pohjoisosassa pilvistyy sunnuntaina. Lännen suunnasta tulee sateita ja etelätuuli voimistuu. Sää lauhtuu, ja Länsi-Suomessa sade voi olla jäätävää.

Ilmatieteen laitos ei ole antanut sunnuntaille varoituksia jalankulkijoille. Pitävät jalkineet ovat Mustalan mukaan kuitenkin hyvä valinta kävellen äänestyspaikoille meneville.

– Nastakengät kannattaa laittaa jalkaan. Siellä on jo muutenkin valmiiksi liukkautta teiden ja jalkakäytävien pinnoilla. Kun vielä lumi sataa siihen päälle, niin varmasti on liukasta, eikä ulkona voi ihan huolettomasti kävellä.

Muuten sää on Mustalan mukaan ihan kohtuullinen.

– Tuulta on jonkin verran eikä pakkanen ole purevaa. Tammikuun säät ovat tämmöisiä.

Lunta ja jäätävää tihkusadetta voi sataa iltapäivällä

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lumisateen määrä jäänee 2–3 senttimetriin. Lumisateet siirtyvät maan itäosaan, missä sade tulee lumena, mutta jäätävää tihkua voi olla seassa.

Sunnuntaina puolen päivän jälkeen maan länsiosassa pilvipeite saattaa rakoilla. Iltapäivällä Länsi- ja Pohjois-Suomessa on pilvistä ja lumisateen joukossa on ehkä jäätävää tihkusadetta. Idässä satelee niin ikään lunta, mutta sielläkin sateen joukossa voi olla jäätävää tihkusadetta.

Lämpötila nousee koko maassa. Länsirannikolla Etelä-Suomessa lämpö kipuaa nollaan asteeseen tai vähän sen yläpuolelle ja Länsi-Lapissa nollan tuntumaan. Kylmintä on sunnuntaina päivällä Itä-Suomessa, mutta sielläkään pakkasta ei ole enempää kuin 2–6 astetta.

Tieliikenteelle on voimassa vaalipäivänä varoitus liukkaasta ajokelistä laajasti maan länsi- ja keskiosaan itäistä Suomea lukuun ottamatta. Lisäksi koko Pohjois-Suomeen on annettu sunnuntaiksi ajokelivaroitus.