Moni julkkisehdokas jäi aluevaaleissa rannalle – valtuustoihin nousemassa Jethro Rostedt, Remontti-Reiska ja Timo Furuholm

Aluevaaleissa hyvinvointialueiden valtuustoihin sosiaali- ja terveysasioista päättämään oli nousemassa sunnuntaina iltakymmenen aikaan myös julkisuuden henkilöitä eri puolilla maata. Osalla heistä ei ole juuri aiempaa poliittista kokemusta. Ehdolla vaaleissa oli muun muassa lukuisia huippu-urheilun ja televisiomaailman edustajia.

Kun koko maan äänistä oli laskettu noin 75 prosenttia, valtuustoihin olivat nousemassa esimerkiksi Varsinais-Suomessa yrittäjä ja tv-kasvo Jethro Rostedt (liik.) sekä jalkapallouransa hiljattain päättänyt Timo Furuholm (vas.).

Keski-Uudellamaalla kunnioitettavan äänisaaliin oli kerännyt televisiosta tuttu Remontti-Reiska, eli järvenpääläinen rakennusalan yrittäjä Jorma Piisinen (ps.). Näillä näkymin hän oli paitsi nousemassa valtuustoon myös saamassa toiseksi eniten ääniä kaikista Keski-Uudenmaan perussuomalaisista ehdokkaista.

Pirkanmaalla valituksi selvin luvuin oli tulossa jääkiekkovaikuttaja ja entinen kansanedustaja Kalervo Kummola (kok.).

Heittämällä paikkansa Länsi-Uudenmaan aluevaltuustossa oli lunastamassa myös ex-pääministeri Jyrki Kataisen puoliso Mervi Katainen (kok.). Mervi Katainen lukeutui alueella kokoomuksen viiden eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukkoon.

Muusikoita ei lykästänyt

Valitsematta sen sijaan olivat jäämässä esimerkiksi Pohjois-Savossa jääkiekkolegenda Sami Kapanen (kok.) ja Länsi-Uudellamaalla Egotrippi-muusikko Mikki Kauste (vihr.), entinen Miss Suomi Vanessa Kurri (kok.) sekä ex-pikaluistelija Mika Poutala (kd.).

Ulos valtuustoista olivat jäämässä myös Etelä-Karjalassa ehdolla ollut Kotiteollisuus-yhtyeen basisti Janne Hongisto (kesk.) sekä Pirkanmaan valtuustoon pyrkineet vuoden 2011 tangokuningatar Mervi Koponen (kesk.) ja jumppalegenda Anne Sällylä (kok.).

Myöskään taikurin urastaan muistettu Jori Kopponen (ps.) ei ollut tulossa valituksi Keski-Uudellamaalla. Kanta-Hämeessä täpärästi ulos valtuustosta oli jäämässä ex-jääkiekkoilija, HPK:ssa pelannut Mika Lartama (ps.).

Satakunnassa valitsematta oli jäämässä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) veli, eri puoluetta edustava Jani Kiuru (kok.).

Mainos: Kouvolan Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka