Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Valtteri-myrsky siirtyy tänään kohti itää - teillä edelleen vaarallista
Lauantain nimipäiväsankarin mukaan Valtteriksi nimetty myrsky jatkuu tänään. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jani Parviaisen mukaan myrskyn ja lumisateiden painopiste siirtyy lännestä itään.
Eniten lunta sataa Helsingistä Kymenlaaksoon ulottuvalla vyöhykkeellä. Illalla lumisade alkaa hiljalleen heiketä.
Lapissa sään ennustetaan olevan kylmä ja poutainen.
Ajokelin ennustetaan olevan huono koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta. Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrottiin kuitenkin neljän aikaan aamuyöstä STT:lle, että liikenne oli sujunut tuohon mennessä yllättävän hyvin.
Suomalaiset luottavat tietoturva-asioissa enemmän urheiluseuroihin kuin ulkomaisiin verkkokauppoihin
Suomalaiset luottavat tietoturva-asioissa enemmän urheiluseuroihin kuin ulkomaisiin verkkokauppoihin. Asia selviää teleoperaattori Elisan ja IRO Researchin tekemästä kyselytutkimuksesta.
Kysyttäessä luottamuksesta eri toimijoiden kykyyn käsitellä henkilötietoja vastaajista 40 prosenttia luotti täysin tai paljon harrastuksiin liittyviin yhteisöihin, kuten urheiluseuroihin. Ulkomaiseen verkkokauppaan luotti 15 prosenttia.
Eniten luottamusta nauttivat pankit ja vakuutusyhtiöt, joihin luotti 87 prosenttia, sekä virastot ja muut julkishallinnon toimijat, joiden osalta vastaava luku oli 81 prosenttia.
Tutkimukseen vastasi syys–lokakuussa yhteensä 1 000 ihmistä eri ikäluokista.
Britannia aikoo tarjota Natolle mittavaa määrää lisäjoukkoja ja -arsenaalia
Britannia valmistautuu tarjoamaan sotilasliitto Natolle mittavaa määrää joukkoja, aseita, sota-aluksia ja hävittäjiä Euroopassa. Asiasta kertoo maan pääministeri Boris Johnson.
Aikeiden taustalla ovat Venäjän toimet Ukrainan vastaisella rajalla, jonne suurvalta on koonnut noin 100 000 sotilasta.
Johnsonin mukaan uusi tukipaketti olisi Venäjälle vahva viesti siitä, ettei sen horjuttamisyrityksiä aiota sietää.
Tarjous on määrä esittää Naton sotilasjohtajille ensi viikolla. Pääministerin kanslian mukaan esitys voisi kaksinkertaistaa nykyisellään itäisessä Euroopassa olevien brittijoukkojen määrän. (Lähde: AFP)
Portugalilaiset äänestävät parlamentista ennenaikaisissa vaaleissa
Portugalissa suunnataan tänään vaaliuurnille äänestämään maan tulevasta parlamentista.
Vaalit ovat ennenaikaiset. Sosialistisen puolueen johtaman vähemmistöhallituksen taival päättyi viime vuoden loppupuolella budjettiäänestykseen, jossa se menetti tukensa myös perinteisiltä tukijoilta vasemmistosta.
Kannatusmittausten perusteella sosialistinen puolue on jälleen voittamassa vaalit yli 35 prosentin kannatuksella, mutta vaalien alla kannatustaan on kasvattanut keskustavasemmistolainen sosiaalidemokraattinen puolue. Sen kannatus oli ennen vaaleja 32 prosentin luokkaa.
Parlamenttivaaleissa valitaan 230 edustajaa.
Pohjois-Irlannin verisestä sunnuntaista on nyt 50 vuotta
Tänään tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Pohjois-Irlannin verisestä sunnuntaista. Tammikuun 30. päivänä vuonna 1972 brittisotilaat avasivat tulen mielenosoittajien joukkoon Derrynä ja Londonderrynä tunnetussa kaupungissa.
13 ihmistä sai surmansa heti ja yksi myöhemmin sairaalassa. Lisäksi toistakymmentä ihmistä haavoittui. Kuolonuhreista kuusi oli alaikäisiä.
Tapahtunut kiihdytti entisestään Pohjois-Irlannin väkivaltaisuuksia ja kasvatti Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:ta.
Vuonna 2010 tapahtumista julkaistiin raportti, jonka seurauksena Britannian pääministeri David Cameron pyysi anteeksi brittijoukkojen toimintaa verisenä sunnuntaina. (Lähde: AFP)
Daniil Medvedev yrittää lyödä Rafael Nadalin ennätysunelman murskaksi Australian avointen finaalissa
Rafael Nadalista saattaa tulla tänään tenniksen ennätysmies, kun hän kohtaa Australian avointen miesten kaksinpelifinaalissa venäläisen Daniil Medvedevin. Nadal on kirjannut tilastoihinsa grand slam -turnausten ykkössijan 20 kertaa, ja samassa määrässä ovat Serbian Novak Djokovic sekä Sveitsin Roger Federer.
Mikäli Nadal vie Australian avoimet nimiinsä, hänestä tulee eniten grand slam -turnausvoittoja napannut pelaaja. Nadal on sijoitettu turnauksessa kuudenneksi ja Medvedev toiseksi.
Nadalin ja Medvedevin ottelun on määrä alkaa Melbournessa Suomen aikaa kello 10.30. Australian avointen päätöspäivänä pelataan myös naisten nelinpelin loppuottelu.
Florida kukisti San Josen jatkoajalle venähtäneessä ottelussa - Barkov teki maalin päätöserässä
Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthers otti kolmannen perättäisen voittonsa kukistaessaan San Jose Sharksin maalein 5–4.
Floridan suomalaiskippari Aleksander Barkov teki joukkueensa toisen maalin päätöserän toisella minuutilla. Kolmas erä päättyi lopulta tasalukemiin, ja voittomaalin teki jatkoajalla Sam Bennett.
St. Louis Blues puolestaan kaatui vierasjoukkue Winnipeg Jetsin käsittelyssä. Kanadalaisseura kukisti kotijoukot maalein 4–1. Winnipegin Paul Stastny kohosi ottelun maalikuninkaaksi.
Isäntäjoukkueen maalilla ahkeroi Ville Husso. Suomalaisveskari torjui 23 laukauksesta kaikkiaan 20.