OP-ryhmän tulos ennen veroja parani viime vuonna 44 prosenttia 1 127 miljoonaan euroon.
Pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan tulos oli ennätystasolla.
– Kaikkien kolmen liiketoimintasegmentin – vähittäispankin, yrityspankin ja vakuutuksen – tulokset kasvoivat selvästi vertailuvuodesta. Asiakasliiketoiminnan tuotot kasvoivat yhteensä 14 prosenttia nettopalkkiotuottojen, korkokatteen ja vakuutuskatteen hyvän kehityksen myötä. Lisäksi sijoitustoiminnan tuotot kasvoivat vahvasti, Ritakallio sanoi tiedotteessa.
Korkokate kasvoi 10 prosenttia, vakuutuskate 30 prosenttia ja nettopalkkiotuotot 11 prosenttia.
OP:n vakavaraisuus pysyi vahvana ja on noin 18 prosenttia, millä se kuuluu eurooppalaisten pankkien parhaimmistoon.
Ritakallion mukaan myönteinen työllisyyskehitys on näkynyt kotitalouksien parantuneena taloustilanteena, minkä myötä asuntomarkkinoilla oli vilkas vuosi. Yritysten hyvä taloustilanne puolestaan heijastui lisääntyneiksi investointiaikeiksi.
– Asiakkaidemme kiinnostus asuntoluottojen ja asuntoyhteisöluottojen korkojen suojaamiseen on kasvanut korko-odotusten noustessa. Henkilöasiakkaiden asuntoluotoista oli vuoden 2021 lopussa korkosuojattu 29,6 prosenttia, Ritakallio kertoi.
OP-ryhmä ennakoi tuloksensa jäävän tänä vuonna vuotta 2021 pienemmäksi. Viime vuonna talous toipui koronapandemian aiheuttamasta kriisistä, ja heikon vertailutason vuoksi kasvu muodostui poikkeuksellisen voimakkaaksi. Tuloskehityksen merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät pandemian ja kiihtyvän inflaation myötä korko- ja sijoitusympäristön muutoksiin.