Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa Elokapinan taustayhdistyksen vakuustakavarikkoasiassa

Helsingin hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ympäristöliike Elokapinan taustayhdistys Elonvaalijat ry:n vakuustakavarikkoasialle rahankeräysepäilyn takia. Näin ollen käräjäoikeuden päätös jää lainvoimaiseksi.

Rahankeräysrikosepäily liittyy Elonvaalijoiden kahteen pienkeräykseen viime vuonna. Syyttäjän mukaan rahaa kerättiin yleistä järjestystä tai turvallisuutta vaarantavan tai lainvastaisen toiminnan rahoittamiseksi.

Helsingin käräjäoikeus määräsi rikosepäilyn takia viime syksynä yhdistyksen omaisuutta takavarikkoon 20 000 euron edestä. Elonvaalijat valitti päätöksestä hovioikeuteen.

Syyttäjä on lisäksi nostanut syytteen Elokapina-liikkeen toiminnan yhteydessä tapahtuneesta petoksesta. Kahta ihmistä syytetään petoksesta liittyen Suomen kulttuurirahaston kannatusyhdistyksen varoista maksettuun apurahaan Elokapinan toimijalle. Julkisesta kehottamisesta rikokseen syytetään yhtä ihmistä.

Syyttäjän mukaan kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

--

Juttua on korjattu kello 13.45: Aiemmin uutisessa väitettiin virheellisesti, että Elonvaalijoiden toimintaan liittyen on nostettu rikossyytteitä, jotka koskevat rahankeräysrikosta, petosta ja julkista kehottamista rikokseen.