Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Emma Kari osallistui EU:n ympäristö- ja ilmastoministerien kokoukseen Brysselissä – maat haluavat eroon riippuvuudesta Venäjän öljyyn ja kaasuun

Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.) osallistui tänään EU:n ympäristö- ja ilmastoministerien kokoukseen Brysselissä. Kokouksessa puhuttiin esimerkiksi EU:n viime kesänä esitellyn ilmastolakipaketin jatkoaskelista. EU:n puheenjohtajamaa Ranskan tavoitteena on saada aikaan jäsenmaiden yleisnäkemys lakipakettiin sisältyvistä ehdotuksista kesäkuussa.

Karin mukaan ilmastopaketista käytyä keskustelua väritti vahvasti maailmanpoliittinen tilanne. Keskusteluissa nousi vahvasti esiin solidaarisuus Ukrainaa kohtaan.

– Lähes kaikissa puheenvuoroissa tuomitaan Venäjän aloittama sota, Kari kertoi STT:lle torstai-iltana puhelimitse.

Karin mukaan fossiiliriippuvuuden lopettaminen oli vahvasti kaikkien agendalla. Kari kertoo huomanneensa saman suomalaisessa keskustelussa.

– Siinä missä aikaisemmin fossiilisista polttoaineista luopumisen perustelu on nojannut vahvasti ilmastokriisin pysäyttämiseen, niin nyt hyvin selkeästi puheenvuoroissa on noussut esiin turvallisuuspolitiikka ja fossiilisten polttoaineiden aiheuttama riippuvuus Venäjästä, Kari sanoi.

Miten yhdistää ilmastotoimet ja huoltovarmuus?

Energian ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti. Kari ei kuitenkaan usko, että nousseet hinnat vesittävät EU:n ilmastolainsäädännön kunnianhimoa.

– Kyllä tässä hyvin selvästi tiedetään, että hinnan nousu ei johdu ilmastopolitiikasta, vaan tämä johtuu Putinin aloittamasta sodasta ja aikaisemmin vahvasti maailmanmarkkinahinnasta.

Karin mukaan jokaisessa jäsenmaassa käydään keskustelua siitä, miten kansalaisia voitaisiin tukea kohonneiden hintojen kanssa.

– Meillä voi olla edessä vielä korkeampia energianhintoja.

Karin mukaan edessä on myös vaikeaa pohdintaa siitä, että miten voidaan yhtä aikaa kiihdyttää vihreää siirtymää ja pitää huolta siitä, että huoltovarmuus on kunnossa lyhyellä aikavälillä.

Turve on osa Suomen energiahuoltovarmuutta

Hallituksen on määrä kertoa perjantaina uusista ilmastopäätöksistä. Syksyn budjettiriihessä hallitus päätti kysyä ilmastopäätöksistään tieteellistä arviota, jonka pohjalta pohditaan jatkotoimia. Arvioiden mukaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin lisätoimia.

Turpeen energiakäyttöä on Suomessa ilmastosyistä korvattu puuhakkeella, joka suurelta osin tuodaan Venäjältä. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kertonut aiemmin, että energiaturpeen käyttö on saamassa lisäaikaa Ukrainan sodan vuoksi.

Huoltovarmuudesta puhuttaessa hallituksella ei ole ollut ristiriitoja, sanoo Kari.

– Ei siinä ole mitään epäselvyyttä tai erilaista näkemystä, ettei huoltovarmuudesta pidettäisi aina Suomessa kiinni, sanoo Kari.

Kari sanoo, että hallitus on linjannut jo vuosi sitten, että turve on jatkossakin osa Suomen energiahuoltovarmuutta.

– Siinä ei sinänsä ole mitään muutosta.

Karin mukaan tässä vaiheessa mennään sen mukaisesti, miten Huoltovarmuuskeskus arvioi tarpeen olevan.

– Se, mistä yksityisillä markkinoilla toimivat energiayhtiöt oman polttoaineensa hankkii, niin senhän he ovat aikaisemminkin päättäneet itse, sehän ei ole hallituksen päätös, Kari sanoo.