Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ymmärrätkö nuorisokieltä? – Testaa taitosi Kouvolan Sanomien visassa!

Viikonlopuksi luvassa takatalvi, varoittaa Fintrafficin tieliikennekeskus

Viikonlopuksi luvataan lumisateita ja huonoa ajokeliä sekä selvästi viime viikkoja kylmempää säätä, kertoo Ilmatieteen laitos. Ensimmäiset lumisateet satelevat jo perjantain vastaisena yönä maan itä- ja pohjoisosassa.

Perjantaina aamulla lännestä saapuu sadealue.

– Perjantaipäivän aikana lunta satelee etenkin maan pohjoisosassa, mutta myös Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tulee lunta, sanoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen STT:lle torstaina.

Lauantaina lunta tulee lähinnä maan itä- ja keskiosissa. Uudenmaan, Pirkanmaan ja Satakunnan sää on vielä viikonloppuna pääosin poutainen.

Lauantaista lähtien lämpötilat ovat pääosin pakkasen puolella koko maassa.

Hiih to-olosuhteet paranevat etelässä

Sunnuntaina aiempi sadealue on väistymässä, mutta seuraava sadealue saapuu jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Uusi alue tuo lisää lumipeitettä myös eteläiseen Suomeen.

– Hiihtokelit paranevat, Tuovinen kertoo.

Pääkaupunkiseudulta ja lounaasta sadealue on pääosin jo poistunut maanantaiaamuun mennessä. Tuovisen mukaan Uudellemaalle lunta voisi tulla enimmillään viitisen senttiä.

Maanantaipäivänä lumisateet painottuvat maan itä- ja keskiosiin. Suurimmat lumimäärät tulevat Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä.

– Siellä voi tulla 10–15 senttimetriä uutta lunta, kertoo Tuovinen.

Talvirenkaat takaisin

Fintrafficin tieliikennekeskus varoittelee takatalvesta ja huonosta ajokelistä viikonloppuna. Lumi- ja räntäsateiden sekä voimakkaan tuulen takia ajokeli on muuttumassa viikonloppuna huonoksi tai erittäin huonoksi suuressa osassa maata.

Tien päälle lähtijöitä muistutetaan riittävästä turvavälistä edellä ajavaan ja ajokelin vaatimasta tilannenopeudesta.

Fintrafficin tieliikenteenohjauksen yksikön päällikkö Mika Jaatinen kehottaa vaihtamaan takaisin talvirenkaisiin, mikäli alla on jo kesärenkaat.