Eläköityneen öljypomon muisti palailee pätkittäin? – "Putinin huvijahdille" ilmoittautui yllättäen omistaja

Italian viranomaiset ovat tehneet paljon töitä selvittääkseen Marina di Carraran satamassa olevan Scheherazade-huvijahdin omistajan nimen. Aluksessa ollut henkilökunta ei ole joko osannut tai halunnut kertoa tietoja omistajasta.

Seutukunnan italialaiset asukkaat ovat kutsuneet Scheherazadea aina "Putinin laivaksi", mutta virallisissa rekistereissä ja aluksen valmistaneen saksalaistelakka Lurssenin papereista ei omistajan nimeä ole löytynyt.

Omistajan ujous on tuntunut erikoiselta, kun kyseessä sentään on noin 640 miljoonan euron arvoinen superhuvialus.

Nyt Scheherazaden arvoitus on saanut erikoisen käänteen. Vuodesta 1997 kuvia ja tietoja huvijahdeista julkaissut Superyachtfan-sivusto on yllättäen saanut ilmoituksen Scheherazaden omistajasta. Superyachtfan on jo pitkään ollut jonkinlainen superjahtien epävirallinen rekisteröintiluettelo.

Scheherazaden isännäksi on ilmoittautunut Rosneft-öljyjätin entinen pomo Eduard Khudainatov.

Italiassa naureskellaan laajasti sille, että eläkeläinen Khudainatov on yllättäen muistanut omistavansa italialaisessa satamassa lojuvan superjahdin.

Arkistokuvista päätellen Khudainatov on Vladimir Putinin hyvä ystävä, joten onko tuo nyt kaveriporukassa niin täpötarkkaa yhden veneen omistamisen kanssa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka