Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korean testaama ohjus ei ollutkaan uusi

Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korean viime viikolla testaama mannertenvälinen ohjus ei ollutkaan uudentyyppinen ohjus, kuten Pohjois-Korea väitti.

Pohjois-Korea sanoi viime perjantaina testanneensa ensi kertaa onnistuneesti Hwasong-17-ohjusta.

Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat kuitenkin päätyneet siihen, että laukaistu ohjus olisi ollut sittenkin Hwasong-15, Etelä-Korean puolustusministeriöstä kerrotaan uutistoimisto AFP:lle. Pohjois-Korea on testannut samanlaista ohjusta jo vuonna 2017.

Hwasong-15 ja -17 ovat molemmat mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia.

Pohjois-Korea esitteli Hwasong-17-ohjusta ensi kertaa sotilasparaatissa vuonna 2020. Asiantuntija-arvioiden mukaan ohjus saattaisi pystyä kantamaan useita taistelukärkiä.

Pohjois-Korean väite uuden ohjuksen testaamisesta oli AFP:n mukaan todennäköisesti yritys kompensoida parin viikon takaista epäonnistunutta laukaisua, jossa ohjus räjähti pian laukaisun jälkeen. Analyytikkojen mukaan Pohjois-Korea olisi tuolloin laukaissut Hwasong-17:n.

Eteläkorealaisen uutissivusto NK Newsin mukaan rojua epäonnistuneesta ohjustestistä olisi pudonnut Pjongjangiin tai sen lähettyville.

Pohjois-Korean valtionmedia ei raportoinut epäonnistuneesta laukaisusta. Yleensä onnistuneista ohjustesteistä raportoidaan pian laukaisun jälkeen, usein valokuvien kera.

Viime viikon ohjuskokeesta valtiollinen uutiskanava KCTV julkaisi myös Hollywoodin toimintaelokuvia henkivän videon, jonka väitettiin näyttävän onnistuneen ohjustestin.

Analyytikot ovat nostaneet esiin epäjohdonmukaisuuksia kuvamateriaalissa, mikä voisi viitata siihen, että laukaisu oli osittain lavastettu.