Poliisi tehovalvoo tänään muun muassa pyöräilijöitä ja jalankulkijoita – erityishuomiota myös vaaralliseen pysäköintiin

Poliisi valvoo tänään suojattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä ja turvallisuutta liikenteessä.

Valvontaa kohdennetaan pyöräilijöihin, jalankulkijoihin ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajiin sekä heidän liikennekäyttäytymiseensä, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Erityisesti huomiota kiinnitetään liikennevalojen noudattamiseen ja jalkakäytävällä ajamiseen. Valvonnassa puututaan myös sellaiseen moottoriajoneuvojen pysäyttämiseen ja pysäköintiin, joka haittaa tai vaarantaa suojattomien tienkäyttäjien eli jalankulkijoiden ja kaksipyöräisten ajoneuvojen kuljettajien liikkumista.

– Päivän tavoitteena on lisätä liikenneturvallisuutta etenkin jalkakäytävillä sekä suojateillä ja pyöräteiden jatkeilla, jotka ovat tilastojen mukaan vaaran paikkoja, sanoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta tiedotteessa.

Kallion mukaan valvonnassa puututaan pääasiassa tapauksiin, jossa ajoneuvo on laittomasti pysäytetty tai pysäköity jalkakäytävälle, suojatielle, liian lähelle suojatien etureunaa tai pyörätielle tai -kaistalle. Pysäköinninvalvonta tehdään yhteistyössä kunnallisen pysäköinninvalvonnan kanssa.

Suojatiesääntöjen noudattamista valvotaan lisäksi kahden viikon tehovalvontajaksolla, joka alkaa ensi viikon maanantaina.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka