Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ymmärrätkö nuorisokieltä? – Testaa taitosi Kouvolan Sanomien visassa!

Keväthäät vaarassa, Ruotsia uhkaa pappien lakko

Ruotsin evankelis-luterilaisessa kirkossa uhkaa alkaa ensi viikon perjantaina pappien lakko, joka saattaa vaikuttaa niin vihkimisiin, hautajaisiin kuin kasteisiin. Mahdollisuuksia löytää sopu ennen työtaistelun alkamista pidetään vähäisinä.

Lakko Ruotsin kirkossa alkoi jo perjantaina kun kunnalliseen työtekijäliittoon kuuluvat henkilöt, kuten vahtimestarit ja krematoriotyöntekijät, lopettivat työt. Ensi viikolla työtaisteluun ovat liittymässä akateemisten ammattiliitto SSR:n jäsenet, kuten papit, diakonit ja taloushallinnon ammattilaiset.

Kiistassa annettiin sovintoehdotus torstaina, jonka työntekijät olisivat hyväksyneet mutta työnantajapuoli sanoi ei. Erimielisyydet koskevat työehtojen säilymistä ennallaan työpaikkaa vaihdettaessa.