Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntien ilmastopäästöt laskivat lähes yhdeksän prosenttia vuonna 2020 – hiilineutraaliuteen pääseminen vuoteen 2035 mennessä voi vaatia nopeampaa tahtia

Kuntien ilmastopäästöt laskivat lähes yhdeksän prosenttia vuonna 2020, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

Eniten laskivat Syken mukaan sähkön käyttöön liittyvät päästöt, jotka vähenivät yli kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna. Myös esimerkiksi lämmöntuotannon päästöt ovat vähentyneet, kun kaukolämpöä tuotetaan entistä enemmän biomassalla ja öljylämmityksestä on siirrytty muihin lämmitysmuotoihin.

Tieliikenteeseen liittyvät päästöt ovat niin ikään vähentyneet.

Kuntien ilmastopäästöt ovat laskeneet Syken mukaan jo pitkään. Päästöt ovat vähentyneet noin neljänneksellä vuosien 2005 ja 2020 välillä.

Eniten päästöjä vuonna 2020 aiheutui Syken mukaan tieliikenteestä, maataloudesta, kaukolämmöstä ja sähkönkulutuksesta.

Tutkija: Kunniahimoisempia toimia tarvitaan

Kokonaispäästöt laskivat Syken mukaan kaikissa maakunnissa, mutta niiden välillä on suuria eroja. Niitä selittävät esimerkiksi erilaiset elinkeinorakenteet, sääolosuhteet ja kaukolämmössä käytetyt polttoaineet. Samoin maakuntien maantieteelliset ominaisuudet voivat selittää osaltaan eroja päästövähennyksissä.

Suomi on asettanut tavoitteeksi pyrkiä hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Santtu Karhinen arvioi, että kuntien täytyy kiihdyttää vuosittaisia päästövähennyksiä, jotta tavoitteeseen päästäisiin.

– Kunnat tulevat vähentämään tulevaisuudessa eniten kaukolämmön ja sähkön tuotantoon liittyviä päästöjä. Sen sijaan esimerkiksi tieliikenteeseen ja maatalouteen liittyviä päästöjä on vaikeampi vähentää, Karhinen sanoo STT:lle.

– Ilmastotyön tahtia tulee kiristää, ja näiden haastavampien päästösektorien ongelmia pitää ratkaista, jos haluamme saavuttaa päästötavoitteet.

-----

Juttua on korjattu klo 15.03: Korjattu tietoja maakuntien päästöeroista. Aiemmin kerrottiin virheellisesti, että päästöt olisivat vähentyneet eniten Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.