Sri Lankan talous romahtaa, ellei uutta hallitusta nimitetä lähipäivien aikana poliittisen vakauden palauttamiseksi. Näin sanoi maan keskuspankin johtaja Nandalal Weerasinghe toimittajille tänään.
Jos uutta hallitusta ei nimitetä, kukaan ei voi pelastaa maan taloutta, hän lisäsi.
Weerasinghen mukaan viimeaikainen väkijoukkojen väkivalta-aalto on suistanut raiteiltaan pankin elvytyssuunnitelmat, ja pääministerin maanantainen ero ja seuraajan puuttuminen ovat vaikeuttaneet asioita.
Weerasinghe sanoi, että poliittinen vakaus on elintärkeää talousuudistusten toteuttamiseksi. Uudistuksilla pyritään puuttumaan maan velkakriisiin ja akuuttiin ulkomaanvaluutan puutteeseen.
Mielenosoittajat haluavat eroon presidentin klaanista
Ulkonaliikkumiskieltoa uhmaavat mielenosoittajat ovat majoittuneet presidentin toimiston ulkopuolelle. Heillä on selkeä vaatimus.
– Me haluamme päästä koko (presidentti Gotabaya) Rajapaksan klaanista, koska he ovat niin, niin korruptoituneita, sanoi eräs aktivisti uutistoimisto AFP:lle tänään.
Twitterissä presidentti sanoo, että kaikkien srilankalaisten on aika yhdistää voimansa taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten haasteiden voittamiseksi.
Pääoppositiopuolue SJB sen sijaan toisti, ettei se osallistu mihinkään hallitukseen niin kauan kuin Rajapaksa jatkaa presidenttinä. Puolueen päätös ei ole muuttunut edes sen jälkeen, kun pääministerinä toiminut presidentin veli Mahinda Rajapaksa erosi virasta maanantaina.
Protestien taustalla on muun muassa se, että Sri Lanka on ajautunut koko itsenäisyytensä ajan pahimpaan talouskriisiin. Maassa on ollut kuukausia puutteita ruuasta, polttoaineista ja lääkkeistä.
Väkivaltaisuuksia on puhjennut presidentin kannattajien ja vastustajien välillä.
Kriisi kärjistyi entisestään maanantaina, kun hallinnon kannattajat hyökkäsivät viikkoja rauhanomaisesti presidentin eroa vaatineiden mielenosoittajien kimppuun.
Kostona väkijoukot sytyttivät eri puolilla maata tuleen kymmeniä vallassa olevan puolueen poliitikkojen koteja.
Paavi vetosi rauhan puolesta ja kehotti kuuntelemaan ihmisten toiveita
Vuonna 2020 Rajapaksan hallinto palautti voimaan presidentin perustuslaillisen oikeuden nimittää ja erottaa ministerit ja tuomarit.
– Vihaisten väkijoukkojen varjolla yllytetään väkivaltaan, jolloin sotilashallintoa voidaan vahvistaa, tviittasi SJB-puolueen johtaja Sajith Premadasa.
– Oikeusvaltio pitää säilyttää perustuslain avulla, ei aseiden avulla. On aika antaa kansalaisille valtaa, ei vähentää sitä heiltä, Premadasa lisäsi.
Paavi Franciscus vetosi tänään rauhan puolesta Sri Lankassa. Hän myös kehotti viranomaisia kuuntelemaan ihmisten toiveita.
Poliiseille määräys käyttää kovia ammuksia
Sri Lankan poliisi on määrätty käyttämään kovia ammuksia estämään "anarkiaa", kertoi viranomaislähde AFP:lle tänään. Lähteen mukaan levottomuuksissa ei enää ole kyse spontaanista vihan ilmauksesta, vaan organisoidusta väkivallasta.
Ulkonaliikkumiskiellosta ja turvallisuusjoukkojen ampumismääräyksestä huolimatta presidentin sukulaisen hotelliksi sanottu rakennus sytytettin tuleen tiistai-iltana. Lisäksi poliisi sanoi ampuneensa ilmaan kahdessa paikassa hajottaakseen väkijoukot, jotka yrittivät sytyttää tuleen ajoneuvoja.
Poliisin mukaan kahdeksan ihmistä on kuollut ja yli 200 loukkaantunut alkuviikon väkivaltaisuuksissa.