Merivoimat kertoo käynnistävänsä tänään useita harjoituksia pohjoisella Itämerellä ja rannikkoalueilla. Harjoitusten aikana harjoitellaan muun muassa meriliikenteen suojaamista, tilannekuvan muodostamista ja jakamista sekä rannikon taistelutehtäviä ja tulenkäyttöä.
Rannikkoprikaati toteuttaa taisteluosastoharjoituksen Kotkan ja Haminan seudulla sekä ampuu tulevan viikon aikana rannikkotykistöllä ja meritorjuntaohjuksella Hangon alueelta.
Harjoituksiin osallistuu myös rannikkojoukkoja ja venekalustoa Ruotsin merivoimien Amfibiorykmentti 1:stä. Harjoituksiin merellä liittyy lisäksi harjoittelua Ruotsin merivoimien FS Gävlen ja FS Carlskronan sekä Yhdysvaltain USS Gravelyn, USS Gunston Hallin ja USS Kearsargen kanssa.
Ilmavoimat osallistuu Ruotsissa järjestettävään sotaharjoitukseen, joka alkaa ensi viikolla
Ilmavoimat osallistuu Ruotsissa järjestettävään Luftförsvarsövning 22 -harjoitukseen 18.– 25. toukokuuta. Harjoitus on osa puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Yhteistyö tähtää Itämeren alueen turvallisuuden sekä Suomen ja Ruotsin puolustuksen vahvistamiseen.
Ilmavoimien kuusi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää ja Pilatus PC-12NG -yhteyskone ovat mukana Etelä- ja Keski-Ruotsissa järjestettävässä harjoituksessa.
Kyseessä on Ruotsin ilmavoimien tämän vuoden pääsotaharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 2 500 henkilöä. Suomesta harjoitukseen osallistuu noin 80 henkilöä.
Suomen ilmavoimien osalta tavoitteena on harjoitella ilmaoperaatioiden suunnittelua ja toteutusta sekä tukikohta- ja johtokeskustoimintaa yhdessä Ruotsin ilmavoimien kanssa.
– Såtenäsin tukikohtaan tukeutuvat Lapin lennoston Hornetit osallistuvat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevan joukon ilmaoperaatioihin ruotsalaisten JAS 39 Gripen -hävittäjien kanssa, Ilmavoimien tiedotteessa kerrotaan.
Ilmavoimat toimii harjoituksessa Ruotsin ilmapuolustuksen osana
Harjoituksessa on lento-osaston lisäksi suomalaisia taistelunjohtajia ja yhteysupseereja.
‒ Toimimme Luftförsvarsövning 22 -harjoituksessa osana Ruotsin ilmapuolustusta. Ilmaoperaatioiden lisäksi harjoittelemme isäntämaatuen vastaanottamista Skaraborgin lennostolta ja integroitumista Såtenäsin tukikohdan toimintoihin, sanoo tiedotteessa suomalaisen Hornet-osaston johtajana toimiva majuri Markus Paukkeri Lapin lennostosta.
Suomen ja Ruotsin ilmavoimat ovat osallistuneet toistensa kansallisiin pääsotaharjoituksiin vuodesta 2016 alkaen.
Ilmavoimien osallistuminen harjoitukseen on osa puolustusministeriön hyväksymää Puolustusvoimien vuoden 2022 kansainvälistä koulutus- ja harjoitustoimintaa.