Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moottoripyöräkerhon johtaja oikeudessa: Voimakadulle saapuneet miehet olivat kyselleet uhrista jo edellisiltana

Lahden Voimakadun epäillystä murhasta syytettyjä miehiä kävi ampumista edeltävänä iltana kerhon tiloissa kyselemässä miehestä, joka sittemmin kuoli ampumisessa. Näin sanoi moottoripyöräkerho Blue Cross Vikingsin (BCV) johtaja oikeudessa perjantaina. Lisäksi hän kertoi, että syytetyt miehet siivosivat kerhotiloissa ampumisen jälkeen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa jatkui perjantaina Lahden Voimakadun ampumavälikohtauksen selvittely. Syyttäjä vaatii neljälle miehelle tuomiota murhasta, koska välienselvittelyssä kuoli 44-vuotias mies.

Ampumavälikohtaus tapahtui BCV:n tiloissa 12. joulukuuta 2021. Syytteessä olevista miehistä yksi on Helvetin enkelien jäsen, ja ainakin yksi on aiemmin ollut Helvetin enkeleissä mukana.

Poliisi ei pidä BCV-kerhoa järjestäytyneenä rikollisryhmänä, mutta Helvetin enkeleitä se pitää. Perjantaina oikeudessa kuultiin todistajana BCV:n johtajaa, joka oli paikalla ampumisen aikaan. Hänen kertomuksensa tapahtumista erosi syytettyjen kertomasta. Myös muut kerholaiset pääsivät ääneen.

Käräjäoikeus kuuli BCV:n johtajaa ja useita muita kerholaisia todistajina, mutta he olivat olleet jutussa epäiltyinä. Häneltä ei siksi otettu todistajanvakuutusta. Tämä tarkoittaa, ettei heillä ole yhtä kovaa velvollisuutta pysyä totuudessa kuin muilla todistajilla. Sama koski myös muita BCV-kerhon jäseniä, joita oikeudessa kuultiin. Poliisi epäili heitä rikoksista tutkinnan alkuvaiheessa.

Oikeudessa nousi myös esiin, että moottoripyöräkerho BCV:n johtaja oli muuttanut kertomustaan poliisikuulustelujen aikana.

Väkivaltainen tapaaminen

Kerhotiloissa oli tapahtuma-aikaan koolla kaksi ryhmää: nelihenkinen miesjoukko, joka saapui paikalle yhdessä, sekä seitsemän BCV-kerhon jäsentä, kuolonuhri mukaan lukien.

Aiemmin oikeudenkäynnissä on tullut ilmi, että ampumavälikohtauksen taustalla oli tapaaminen, jonka olivat sopineet yksi syytetyistä, uhri sekä BCV-kerhon johtaja.

Tapaamisessa oli tarkoitus käydä läpi yhden syytetyn ja uhrin välistä asiaa. Aiemmin keskiviikkona syytetty kertoi, että uhrin piti järjestää tapaaminen erään miehen kanssa, koska tämä mies oli käyttänyt syytetyn nimeä väärin. Kyseinen syytetty kuuluu Helvetin enkeleihin, ja mies oli puolestaan entinen BCV:n jäsen.

Käräjäoikeudessa BCV:n johtaja kertoi, että oli mukana järjestämässä tapaamista. Syytetyn toiveesta tapaaminen siirrettiin pidettäväksi kerhon tiloihin, kertoi kerhon johtaja, vaikka esillä oli ollut myös lahtelainen olutravintola.

Poliisi nosti aiemmin esiin tiedotuksissa, että jutun taustalla olisi jonkinlainen velka. Oikeudessa kuultujen BCV:n jäsenten perusteella vaikutti siltä, että uhri oli taustoittanut muille tapaamista sillä, että yksi BCV-kerhon entinen jäsen olisi velkaa yhdelle syytetyistä.

Kyseinen entinen jäsen kuitenkin kiisti oikeudessa omassa kuulemisessaan, että minkäänlaista velkaa ei hänen ja syytetyn välillä ollut.

Vierailu ampumista edeltävänä iltana

Oikeudessa on käynyt myös ilmi, että syytetyistä kolme kävi BCV-kerhon tiloissa jo edellisiltana. Syytettyjen mukaan he olivat menneet paikalle viettämään iltaa, mutta BCV:n johtaja kertoi oikeudessa, että he olivat kyselleet uhrin perään. Vierailu oli muuten ollut hyvähenkinen.

Lopulta tapaaminen sovittiinkin seuraavaksi päiväksi. Oikeudessa kävi aiemmin ilmi, että uhri oli pyytänyt kerhotovereitaan varautumaan tapaamiseen "kättä pidemmällä". Kerhotiloista löytyi erilaisia astaloita, muun muassa retkikirves sekä ilma-ase. Uhrilla oli ampuma-ase.

BCV-kerhon johtajan mukaan uhri oli kertonut hänelle, että paikalle tulisi "jotain enkeliporukoita".

BCV-kerhon kersantti kertoi oikeudessa, että kerholaiset olivat varustautuneet uhrin pyynnöstä ja että se "kuuluu tuollaiseen touhuun".

– Oli sellainen aavistus, että jotain pitäisi näkyä, sanoi kersantti.

"Jätkät pyörivät siellä"

BCV:n johtaja ja muut kerholaiset kertoivat, että tapaaminen alkoi aluksi hyvässä hengessä. Hänen mukaansa 44-vuotias mies kuitenkin nousi ylös sen jälkeen, kun puheeksi oli tullut Kylmäkosken vankilassa vuosia sitten tapahtunut asia. Toiset paikalla olleet puhuivat Konnunsuosta.

BCV:n johtaja kertoi kerhotoverinsa ampuneen kohti pöydän toisessa päässä istunutta syytettyä. Tästä laukauksesta alkoi tappelu, jonka seurauksena ensimmäisenä ampunut kuoli itse.

Ensimmäisten poliisikuulustelujen aikana BCV:n johtaja kuitenkin kertoi kerhotoverinsa ampuneen ensiksi lattiaa kohti eikä kohti yhtä syytetyistä, ilmeni oikeudessa. Toisaalta muut oikeudessa kuulleet BCV-kerholaiset kertoivat 44-vuotiaan tähdänneen kohti miestä. Kaikki oikeudessa kuullut kerholaiset kutsuivat ampumakohtausta kuitenkin yllättäväksi ja odottamattomaksi.

– Tuli ihan puskista koko touhu, kerhon kersantti kuvaili.

BCV-kerhon johtaja kertoi piiloutuneensa läheisen baaritiskin taa, kun ampuminen alkoi. Siksi hän kertoi, ettei nähnyt itse tapahtumien kulkua. Muutaman minuutin jälkeen, kun kerhon johtaja tuli baaritiskin takaa ulos, hän kertoi erään syytetyistä tönäisseen häntä ja pistäneen hänet istumaan tuolille.

– Jätkät pyörivät siellä, ilmeisesti tekivät jotain siivousta siinä samalla, kerhon johtaja kertoi.

Aiemmin oikeudessa yksi syytetty kertoi BCV-kerhon siivonneen itse tilassa. Kerhon johtaja myönsi hänen ja kerhotoverin siirtäneen pari rikkinäistä tuolia tiloista, kun neljä miestä oli poistunut. Syytettyjen siivoaminen ei noussut myöskään esiin BCV-kerhon kersantin kuulemisessa.

Lopulta kerhon johtaja soitti paikalle ambulanssin, kun huomasi kerhotoverinsa olevankin elottomana kerhotilan lattialla.

Syyttäjä: Teossa suunnitelmallisuutta

Kaikki syytetyt kiistävät murhasyytteet ja vaativat niiden kumoamista. Heidän mukaansa ampumavälikohtaus alkoi yllättäen, kun 44-vuotias aloitti ampumisen.

Syytetyt vetosivat hätävarjeluun. He kertoivat tällä viikolla oikeudessa yrittäneensä puolustaa itseään ja tovereitaan yllättävässä tilanteessa. Oikeudessa he kuvasivat uhrin käytöstä raivokkaaksi.

Syyttäjä on kuitenkin sitä mieltä, että taustalla oli suunnittelua ja väkivaltaankin oli varauduttu. Riidatonta on, että kaksi paikalle saapuneista ampui kohti uhria. Yhdellä heistä oli myös kiistatta ase mukanaan jo paikalle saapuessa. Asetta kantanut syytetty kertoi, että hän kantoi asetta aiemmin kokemansa pahoinpitelyn vuoksi suojellakseen itseään. Toinen asetta käyttäneistä kiisti tuoneensa pistoolia tiloihin vaan löytäneensä sen sieltä. Valvontakamerassa hänen kuitenkin nähdään poistuvan aseen kanssa. BCV-kerhon johtajan mukaan oli mahdotonta, että mies olisi aiemmin voinut jättää aseen tilaan.

Syytettyjen mukaan kyseessä ei myöskään ole ollut Blue Cross Vikingsin ja Helvetin enkeleiden välinen asia. Voimakadun tapahtumia koskeva oikeudenkäynti jatkuu vielä ensi viikolla.

---

Korjattu avausvirkettä klo 16.29: epäilty murha, ei "tapahtunut murha".

Lisäksi jutussa ollut titteli vaihdettu moottoripyöräkerhon johtajaksi (aiemmin käytetty muoto oli "presidentti").

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.