Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ainakin 44 kuollut rankkasateissa Brasiliassa

Brasiliassa Etelä-Amerikassa rankkasateissa sekä niiden aiheuttamissa maanvyörymissä ja tulvissa on kuollut ainakin 44 ihmistä. Lisäksi runsaat viisikymmentä ihmistä on kateissa, viranomaiset kertoivat sunnuntaina.

Rajut sateet ovat jatkuneet maan koillisosassa sijaitsevassa Pernambucon osavaltiossa ja sen pääkaupungissa Recifessä useiden päivien ajan.

Perjantaiyön ja lauantaiaamun välillä Recifessä sadetta kertyi viranomaisten mukaan yli 230 millimetriä mikä vastaa yli 70:tä prosenttia kaupungin toukokuun koko sademäärästä. Viranomaisten mukaan tilanne voi yhä pahentua, sillä sateet jatkuvat ainakin vuorokauden verran.

Tiistaina alkaneet sateet ovat vaatineet kymmeniä kuolonuhreja ja yli parinkymmenen kerrotaan loukkaantuneen niiden takia. Rankkasateet ovat myös pakottaneet liki tuhat ihmistä pois kodeistaan. Sosiaalisessa mediassa julkaistuissa videoissa näkyy tulvivia katuja, romahtaneita taloja ja maanvyörymiä.

Paikallisen meteorologin Estael Siasin mukaan rankkasateet Pernambucossa johtuvat tyypillisestä kausittaisesta ilmiöstä jota kutsutaan "itäaalloiksi". Nämä ilmakehän häiriöalueet siirtyvät Siasin mukaan Brasilian koillisrannikolle Afrikan mantereelta.

– Muilla alueilla Atlantilla tämä epävakaus muodostaa hurrikaaneja, mutta Koillis-Brasiliassa se voi aiheuttaa runsaita sateita ja ukkosmyrskyjä.

Satoja kuollut rankkasateissa kuluneen vuoden aikana

Maan presidentti Jair Bolsonaro tviittasi osanottonsa "tämän surullisen katastrofin" uhreille. Bolsonaron mukaan hänen hallituksensa tekee kaikkensa voidakseen lievittää kärsimystä.

Bolsonaron mukaan asevoimien, puolustusministeriön ja kansalaisuusministeriön kokoamia ryhmiä lähetetään avustamaan hätäapuoperaatioissa.

Kuluneen vuoden aikana Brasiliassa on kuollut satoja ihmisiä rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyörymissä.

Helmikuussa yli 230 ihmistä kuoli Petropolisin kaupungissa Rio de Janeiron osavaltiossa. Huhtikuun alussa osavaltiossa kuoli 14 ihmistä rankkasateissa ja maanvyörymissä.

Asiantuntijoiden mukaan sadekauden rankkasateiden määrää ja voimakkuutta Brasiliassa lisäävät Tyynenmeren syklisestä viilenemisestä vastaava La Nina -ilmiö sekä ilmastonmuutos.

Koska lämpimämpään ilmakehään mahtuu enemmän vettä, lisää ilmaston lämpeneminen rankkasateiden aiheuttamien tulvien riskiä ja voimakkuutta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan epävakaat säät ovat lisänneet keskustelua ilmastonmuutoksen vaikutuksista sekä kiinnittäneet huomiota maan usein huolimattomaan kaupunkisuunnitteluun. Esimerkiksi Recifessä moni naapurusto on rakennettu alueille, jotka ovat otollisia maanvyörymille.