Lähes kaksi miljoonaa suomalaista saa tänään veronpalautuksia, palautuspäivä on vuoden isoin

Noin 1,7 miljoonalle suomalaiselle maksetaan tänään veronpalautuksia, Verohallinto kertoo tiedotteessaan. Yhteensä palautettavia veroja maksetaan reilun 700 miljoonan euron edestä.

Verohallinto muistuttaa, että kaikkien veronpalautukset eivät näy tilillä heti tänä aamuna. Palautuksia maksetaan asiakkaille pitkin päivää.

– Jos veronpalautus ei näy tilillä heti aamulla, tilin saldo kannattaa tarkistaa uudestaan iltapäivän puolella. Jos rahat eivät sittenkään näy tilillä, veronpalautusten maksupäivä on voinut siirtyä, ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.

Asiakasmäärältään elokuun veronpalautuspäivä on vuoden isoin. Verohallinto maksaa palautuksia joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun. Oman veronpalautuspäivänsä voi tarkistaa Omavero-palvelusta tai verotuspäätöksestä.

Jos asiakas ei ole ilmoittanut Verohallinnolle tilinumeroaan, veronpalautuksen saa maksuosoituksena eli rahalähetyksenä. Maksuosoituksen voi lunastaa Nordean pankeista.

Elokuussa veronpalautuksia maksetaan maksuosoituksena noin 21 000 henkilölle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka