Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin Vallilassa vuonna 2020 tapahtuneesta taposta syyte kolmannelle – kaksi nuorta tuomittu aiemmin vankeuteen

Helsingin Vallilassa lokakuussa 2020 tapahtuneesta taposta on nostettu syyte kolmatta henkilöä vastaan. Häntä syytetään taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Aiemmin oli katsottu, että nyt syytteen saanut oli teon hetkellä alle 15-vuotias eli ei rikosoikeudellisessa vastuussa. Syyttäjän mukaan syytteen saanut kiistää olleensa yli 15-vuotias ja osallistuneensa tekoon.

Asiassa on aiemmin annettu tuomio kahdelle tapahtuma-aikaan 16-vuotiaalle nuorelle, joista toisen katsottiin syyllistyneen tappoon ja toisen avunantoon. Rangaistukset olivat käräjäoikeudessa toiselle yhdeksän ja toiselle neljä ja puoli vuotta vankeutta. Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan asiaa on käsitelty hovioikeudessa.

Käräjätuomion mukaan tuomitut olivat sopineet rikoksen uhrin kanssa tapaamisen, jossa oli tarkoitus tehdä huumekauppoja. Suunnitelmana oli alun alkaenkin ryöstö eikä huumeiden osto, tuomiossa sanotaan. Väkivalta loppui vasta sitten, kun uhrilta oli saatu viedyksi laukku.

Puukotuksessa kuoli vuonna 2001 syntynyt mies. Uhria puukotettiin parikymmentä kertaa, ja hän kuoli sairaalassa.