Konkurssiin menneen kiinteistöyhtiön vastuuhenkilöitä syytetään yli 24 miljoonan euron petoksista – epäiltyjen rikosten uhreja noin 70

Syyttäjä vaatii useiden vuosien vankeusrangaistuksia kolmelle miehelle, jotka syytteiden mukaan erehdyttivät sijoittajia mukaan konkurssin partaalla huojuneen yhtiön kiinteistöhankkeeseen.

Helsingin keskustassa Uudenmaankadulla sijaitseva liikekiinteistö oli määrä muuttaa asunnoiksi. Syyttäjän mukaan sijoittajille aiheutuneiden vahinkojen määrä on ollut yhteensä yli 24 miljoonaa euroa, josta vain noin 3,4 miljoonaa on korvattu sijoittajille.

Asianomistajia eli epäillyn rikoksen uhreja on noin 70. Joukossa on sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä.

Kolmen pääsyytetyn lisäksi neljää muuta miestä syytetään avunannosta rikokseen. Kaikki syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Syyttäjä vaatii pääsyytetyistä yhdelle vähintään kuuden vuoden, toiselle vähintään viiden vuoden ja kolmannelle vähintään neljän ja puolen vuoden vankeustuomiota. Avunannosta syytettyjen miesten rangaistusvaatimukset eivät ilmene syyttäjän haastehakemuksesta.

Lisäksi syyttäjä vaatii pääsyytetyille seitsemän vuoden liiketoimintakieltoa ja avunannosta syytetyille vähintään kuuden vuoden liiketoimintakieltoa.

Syyttäjä: Maksukyvyttömyys salattiin sijoittajilta

Syyttäjän mukaan sijoittajia erehdytettiin antamaan lainaa arvotonta vakuutta vastaan tai vaihtamaan aiempia kelvollisia kiinteistövakuuksia arvottomaan vakuuteen.

Syytteen mukaan pääsyytettyjen Lapis Rakennus -yhtiö oli perustanut asunto-osakeyhtiöt, joiden oli määrä omistaa ja hallinnoida ostettavaa ja asunnoiksi muutettavaa liikekiinteistöä. Liikekiinteistön kauppahinnasta oli maksettu noin 12 miljoonaa euroa, mutta noin 14,5 miljoonaa euroa jäi lopullisesti maksamatta.

Yhtiö oli syytteen mukaan ollut maksukyvytön vuoden 2016 lopulta alkaen, eikä se olisi saanut pankkilainaa kiinteistön muuttamiseen tarvittaviin rakennustöihin. Lainaa olisi tarvittu ainakin runsaat 30 miljoonaa euroa, arvioidaan syytteessä. Syyttäjän mukaan syytetyt salasivat tietoisesti tämän sijoittajilta.

Lapis Rakennus asetettiin konkurssiin vuonna 2018.

Avunannosta syytetyt toimivat sijoituspalveluyrityksessä

Avunannosta syytetyt miehet toimivat Privanet-yhtiöryppäässä, joka muun muassa laski liikkeelle Lapis Rakennuksen joukkovelkakirjalainoja.

Privanet omisti osan Lapis Rakennuksen omistaneesta holding-yhtiöstä. Holding-yhtiön osakkeiden määrä kasvatettiin 10 000-kertaiseksi maksuttomalla osakeannilla vuonna 2015. Tämän jälkeen osakkeita myytiin, vaikka Lapis Rakennuksen huono tilanne oli syyttäjän mukaan jo tiedossa.

Finanssivalvonta peruutti Privanet Securities -sijoituspalveluyrityksen toimiluvan heinäkuussa 2021 havaittuaan Privanetin toiminnassa useita vakavia laiminlyöntejä ja rikkomuksia.

Avunannosta syytettyjä vastaan on nostettu myös syyte arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta. Tämän syytteen käsittely on määrä aloittaa Helsingin käräjäoikeudessa syksyllä.

Syytteet myös konkurssiin liittyvistä rikoksista

Kolmea pääsyytettyä syytetään törkeiden petosten lisäksi törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä velkojansuosinnasta. Syyttäjän mukaan he aiheuttivat Lapis Rakennus -yhtiön maksukyvyttömyyden ja oleellisesti pahensivat sitä lahjoittamalla tai muutoin luovuttamalla yhtiön varoja.

Pääsyytetyistä yksi oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja useita vuosia myös sen toimitusjohtaja. Toinen oli yhtiön hallituksen jäsen, joka siirtyi toimitusjohtajaksi vuonna 2017. Kolmas pääsyytetyistä oli yhtiön hallituksen jäsen.

Yhtiön tilintarkastajaa syytetään kahdesta tilintarkastusrikoksesta. Syytteen mukaan hän teki vakiomuotoisen tilintarkastuskertomuksen, vaikka hänen olisi pitänyt antaa ehdollinen tai kielteinen lausunto. Syyttäjä vaatii tilintarkastajalle ehdollista vankeustuomiota sekä sakkoja.

Epäillyt petosrikokset ajoittuvat vuosiin 2015–2017 ja konkurssiin liittyvät rikokset vuosiin 2014–2017. Jutun pääkäsittely alkoi tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka