Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Naali pesi Suomessa onnistuneesti ensimmäistä kertaa 26 vuoteen – havainnot äärimmäisen uhanalaisesta lajista ovat lisääntyneet Suomessa

Äärimmäisen uhanalainen naali pesi tänä kesänä onnistuneesti Enontekiön tunturialueella, Metsähallitus kertoo.

Paikalla tehdyn tarkastuksen perusteella naalipariskunnalle syntyi kolme poikasta.

Edellinen varmistettu pesintä oli vuonna 1996 Utsjoella.

Metsähallituksen mukaan sen ja ympäristöjärjestö WWF:n ylläpitämillä naalin ruokinta-asemilla on tehty viime vuosina aiempaa enemmän naalihavaintoja, joten pesintää on osattu odottaa.

– Pitkäjänteisen, parikymmentä vuotta tehdyn suojelutyön tulokset alkavat nyt näkyä. Tämä ei ole maali, mutta pääsimme eteenpäin, sanoo Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila tiedotteessa.

Ilmastonmuutos myös naalin suurin uhka

Naali on Suomessa äärimmäisen uhanalainen.

Suomessa liikkuu vuosittain noin 10–20 naalia. Havaintojen määrä on viime vuosina ollut kasvussa.

– On ainutlaatuista, että Suomen pesimälajistosta vuosikymmeniksi hävinnyt laji palaa takaisin. Toisaalta on myös yllättävää, että se palaa tällaisina aikoina, kun ilmastonmuutos etenee pohjoisilla alueilla jopa nopeammin kuin on luultu. Ilmaston lämpeneminen ja sen seuraukset ovat pitkällä aikavälillä naalin suurin uhka, WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen sanoo.

2000-luvun alussa pohjoismainen naalikanta oli pienimmillään vain noin 100 aikuista yksilöä. Tällä hetkellä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa arvioidaan olevan noin 450 aikuista naalia.