Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Helleraja voi vielä tänään rikkoutua, Libyan taisteluissa kuolleiden määrä nousi 23:een

Suomeen saapuvien maahanmuuttajien verkostoituminen, eli esimerkiksi ystävien etsiminen, jää usein maahanmuuttajan omalle vastuulle. Tämä taas edellyttää riittäviä sosiaalisia taitoja, voimavaroja ja aktiivisuutta, sanotaan maahan muuttaneita naisia auttavasta Monika-Naiset liitosta.

Suomeen tullaan hyvin erilaisista olosuhteista ja erilaisin verkostoin. Heikoimmassa asemassa ovat ne turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset, jotka tulevat Suomeen yksin ilman perhettä.

Erilaiset maahanmuuttajia tukevat yhdistykset ja järjestöt ovat lisääntyneet Suomessa merkittävästi 2000-luvulla, ja maahanmuuttajilla on jo hyvät mahdollisuudet löytää Suomesta omalla äidinkielellään toimivia ryhmiä. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, ja suurissa kaupungeissa verkostoituminen on helpompaa kuin maaseudulla.

Tänään helleraja voi vielä rikkoutua, mutta sitten lämpötilat laskevat päivä päivältä

Maan eteläosissa päästään vielä tänään 26–27 asteen hellelukemiin, mutta ensi viikolla lämpötilat laskevat päivä kerrallaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila.

Maan keski- ja pohjoisosissa lämpötilat jäävät tänään 20 asteeseen tai sen alapuolelle.

Maanantaina lämpimin ilmamassa väistyy Etelä-Suomenkin yltä, ja lämpötilat tipahtavat noin 20 asteeseen. Lapissa lämpötilat vaihtelevat 15 asteen molemmin puolin.

Päivä päivältä lämpötilat laskevat koko maassa, ja viikon loppupuolella etelässäkin voi olla jo hallaa tai yöpakkasia.

NY Times: IAEA kokosi 14-henkisen asiantuntijaryhmän Zaporizhzhjan ydinvoimalan tarkastuskäyntiä varten

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on koonnut 14-henkisen asiantuntijaryhmän, jonka on tarkoitus lähteä Venäjän Ukrainalta valtaamaan Zaporizhzhjan ydinvoimalaan, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times.

IAEA:n mukaan neuvottelut mahdollisimman pian tapahtuvan tarkastuskäynnin järjestämisestä voimalalle ovat yhä käynnissä.

New York Timesin mukaan järjestön johtaja Rafael Grossin lisäksi voimalalle on tarkoitus lähteä asiantuntijoita ainakin Puolasta, Liettuasta, Serbiasta, Kiinasta, Ranskasta ja Italiasta.

Ydinvoimalan turvallisuus on herättänyt kansainvälistä huolta. Venäjä on luvannut päästää ryhmän riippumattomia tarkastajia voimalaan.

Libyan taisteluissa kuolleiden määrä nousi 23:een

Libyassa kuolleiden määrä on noussut 23:een kilpailevien hallintojen kannattajien välisissä taisteluissa, kertoo maan terveysministeriö.

Ministeriö mukaan maan pääkaupungissa Tripolissa käydyissä taisteluissa haavoittuneiden määrän kasvoi 140:een. Lisäksi kuusi sairaalaa vaurioitui lauantain väkivaltaisuuksissa.

YK vaati osapuolia välittömästi lopettamaan väkivaltaisuudet.

Viime vuonna Abdulhamid Dbeibah nimettiin johtamaan väliaikaisesti maata. Dbeibahin hallinto väittää tuoreiden väkivaltaisuuksien johtuvan siitä, että Libyan parlamentin tukeman kilpailevan hallinnon johtaja Fathi Bashagha keskeytti osapuolten väliset neuvottelut. (Lähde: AFP)

EU:n Borrell: Serbia ja Kosovo sopuun rajakäytännöistä

Serbia ja Kosovo ovat päässeet sopuun vapaasta liikkumisesta maiden välillä, kertoo maiden välisiä neuvotteluja johtanut EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell.

Serbia ei jatkossa vaadi Kosovon kansalaisilta kosovolaisen henkilötodistuksen vaihtamista väliaikaiseen serbialaiseen asiakirjaan rajaa ylittäessä. Kosovo ei taas aio ottaa kaavailemaansa vastaavaa vaatimusta käyttöön.

Maiden välejä hiertää edelleen vastaavanlainen kiista autojen rekisterikilvistä.

Heinäkuun lopulla rajasääntöjännitteiden vuoksi maiden rajalla oli ampumavälikohtaus ja kaksi raja-asemaa suljettiin. Kukaan ei haavoittunut välikohtauksessa. (Lähde: AFP)

Koripallomaajoukkue jatkaa MM-karsintaa vieraspelillä Viroa vastaan

Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtaa tänä iltana Viron MM-jatkokarsinnan toisessa ottelussaan. Ottelu alkaa Tallinnassa kello 18.

Suomi tavoittelee erinomaisista asemista paikkaa ensi vuoden MM-kisoihin. Suomi on voittanut seitsemästä karsintapelistä kuusi ja on tasapisteissä J-karsintalohkon kärkimaan Saksan kanssa. Lohkon kolme parasta etenee MM-kisoihin. Viro on lohkossa viimeisenä kahdella voitolla.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.