Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Artemis-kuulento ei päässyt matkaan toisellakaan yrittämällä

Miehittämättömän Artemis-kuulennon lauantaiksi suunniteltua lähtöä jouduttiin jälleen siirtämään polttoainevuodon takia, kertoi Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Vuoto huomattiin, kun nestemäistä vetyä oltiin pumppaamassa rakettiin. Nasa ei heti kertonut, milloin laukaisua yritetään uudelleen.

Ensimmäinen laukaisuyritys jouduttiin perumaan maanantaina yhden rakettimoottorin liian korkean lämpötilan takia.

Miehittämättömän lennon on määrä viedä Orion-avaruusalus Kuuta kiertävälle radalle 42 päivän ajaksi. Myöhemmin Artemis-ohjelmassa on vuorossa miehitetty lento Kuun kiertoradalle ja lopulta ihmisen paluu Kuun pinnalle. Se tapahtuu aikaisintaan vuonna 2025.

Nasan lisäksi laukaisun lykkääntyminen aiheutti pahan pettymyksen monelle muullekin, sillä Kennedyn avaruuskeskuksen lähistölle oli saapunut arviolta 400 000 ihmistä äimistelemään tapahtumaa.

Ihmisen toistaiseksi viimeisestä käynnistä Kuussa tulee kuluneeksi joulukuussa jo 50 vuotta.

Mukana myös suomalaista teknologiaa

Artemis-lennolla on mukana myös suomalaista teknologiaa. Turkulaisen ASRO:n suunnittelemat ja valmistamat viisi mittauslaitetta selvittävät, millaiselle säteilylle astronautit altistuvat tulevilla kuulennoilla. Ensimmäisellä lennolla Orion-kapselissa istuvat oikeiden astronauttien sijaan nuket.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan mukaan Artemis-ohjelmassa ei ole kyse sarjasta yksittäisiä lentoja, vaan pysyvästä läsnäolon rakentamisesta Kuuhun ja sen liepeille. Kuun kiertoradalle on tarkoitus perustaa Gateway-avaruusasema, joka toimii väliasemana laskeutumisille Kuuhun. Kuun kamaralle on puolestaan määrä rakentaa pysyvä tutkimus- ja asumistukikohta, "perusleiri" eli Artemis Base Camp.

Lopullinen tavoite on vieläkin kauempana eli Marsissa. Kuu voisi toimia sopivana välietappina ja huoltopisteenä tulevaisuuden miehitetylle Mars-lennolle.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.