Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OKM: Näissä kunnissa opintolainahyvityksen kokeilu toteutetaan – hyötyä melkein 9000 euroa

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on valmistellut hallituksen esityksestä lakeja alueellisen opintolainahyvityksen kokeilusta sekä tuloverolain 92:n pykälän väliaikaisesta muuttamisesta.

Alueellista opintolainahyvitystä ehdotetaan kokeiltavaksi Kajaanin, Kemijärven, Kuhmon, Kuusamon, Lieksan, Nurmeksen ja Pudasjärven kaupungeissa sekä Ilomantsin, Juuan, Hyrynsalmen, Paltamon, Pelkosenniemen, Posion, Puolangan, Pyhännän, Rautavaaran, Ristijärven, Sallan, Savukosken, Sonkajärven, Sotkamon, Suomussalmen, Taivalkosken, Utajärven ja Vaalan kunnissa.

Kokeilu on tarkoitus toteuttaa vuosina 2023–2026. Kokeilu kohdistuisi esityksen mukaan kuntiin, jotka ovat sijainniltaan syrjäisiä ja joilla on heikko saavutettavuus. Kokeilualueella ei ole myöskään yliopistoa, ja alueella korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus väestöstä on alhainen.

Esityksen mukaan kokeiluryhmään valituille korkeakoulututkinnon suorittaneille henkilöille, jotka asuvat kokeilualueella, myönnettäisiin säädettyjen edellytysten täyttyessä hakemuksesta alueellinen opintolainahyvitys.

Alueellinen opintolainahyvitys myönnettäisiin enintään kolmessa erässä, ja se olisi määrältään yhteensä enintään 8 800 euroa, mutta kuitenkin yhteensä enintään 60 prosenttia opintolainansaajan alueelliseen opintolainahyvitykseen oikeuttavan tutkinnon suorittamislukukauden viimeisen päivän lainamäärästä. Hyvitys olisi saajalleen verovapaata tuloa.

Esitysluonnos on lausunnolla 16.9.2022 asti. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2023.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.