Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mätkyjä ja kiinteistöveroja on maksamatta yli 147 miljoonalla eurolla – Verohallinto lähestyy osaa kiinteistönomistajista tekstiviestillä

Kiinteistöveroja ja jäännösveroja eli mätkyjä on maksamatta yli puolella miljoonalla suomalaisella, Verohallinto kertoo.

Kiinteistöveroa on maksamatta 330 000 henkilöllä ja mätkyjä 180 000 henkilöllä.

Kiinteistöveroa on maksamatta 49 miljoonan ja mätkyjä 98 miljoonan euron edestä.

– Ihmiset maksavat kiinteistöveron harmillisen usein vasta eräpäivän jälkeen. Tämä voi johtua siitä, että maksupäivät ehtivät unohtua, kun päätös kiinteistöverosta tulee useita kuukausia ennen ensimmäistä eräpäivää, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Mari Kleemola tiedotteessa.

Verohallinnon mukaan kiinteistöveroa on tällä hetkellä rästissä 10 miljoonalla eurolla vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Jäännösveroja taas on tänä vuonna maksamatta 10 miljoonalla eurolla enemmän kuin vuosi sitten.

Tekstiviesteillä kannustetaan e-laskun käyttöön

Verohallinto kehottaa tarkistamaan ajantasaiset maksutiedot OmaVero-palvelusta, sillä alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa. Seitsemän prosentin korko alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen.

Tänä syksynä Verohallinto lähettää osalle kiinteistönomistajista kokeiluna tekstiviestin, jossa kannustetaan tilaamaan e-lasku.

Tekstiviesteissä lähettäjä on Vero Skatt. Verohallinto muistuttaa, ettei sen lähettämissä tekstiviesteissä ei koskaan ole linkkejä eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.